12.7.2017

Kirjasyksyn täkyt ja tärpit

Heinäkuun helteiden keskeltä...

laugh


...on sopiva hetki kurkistaa kustantamoiden syksyn kirjakatalogien jännittäville sivuille. Sade ropisee parasta aikaa ikkunaan, joten olotila suorastaan huutaa dekkareita ja rikosdraamoja pian pimeneviin iltoihin. Uusien julkaisujen joukosta löytyy myös äärimmäisen mielenkiintoinen kattaus tietokirjoja ja romaaneja, joten lukijoita hemmotellaan jälleen kerran kunnolla. Eikö se kesä ollutkin jo tässä? ;)

P.s Tämä postaus on pitkä, mutta herkkua lukutoukan sielulle

Kuvat, otteet ja lainaukset kustantamoiden omista katalogeista

ART HOUSE / Jalava

Art House jalava 2017 syksy katalogi

JURI NUMMELIN (TOIM.) - SADAN VUODEN UNET
Ilmestyy lokakuussa
"Masentunut Ruusunen satuttaa sormensa leipäveitseen, syrjäytynyt Ali Baba vetäytyy asuntoonsa, ja Lumikin ilkeän äitipuolen peili päätyy kampaamoon. Sadan vuoden unissa suomalaiset eturivin kirjailijat tarttuvat vanhoihin satuihin, eikä mikään ole enää kuten ennen." Satujen kirjoittajien joukossa mm. Tiina Raevaara, JP Koskinen ja Johanna Sinisalo. 

ROALD DAHL - HIMO
Ilmestyy marraskuussa
"Mestarillisen tarinankertojan nyrjähtä­ neitä novelleja aikuisille.  - - - Himo kokoaa kymmenen tarinaa kieroutuneesta rakkaudesta. Vaimojen vaihdolla on kohtalokkaat seuraukset, ja uusi huume ajaa miehet kiihkoon. Epäonnistuneessa ensirakkaudessa on yllättävä viimeinen näytös, ja taiteen alaston totuus paljastuu."

NEIL GAIMAN - ONNEKSI OLI MAITOA
Ilmestyy joulukuussa
"Kun äiti lähtee työmatkalle, isälle jää loputtoman pitkä lista muistettavia asioita. Ja kaikkein tärkein asia on: MUISTA OSTAA MAITOA. Valitettavasti isä ei muista. Niinpä seuraavana aamuna ennen aamupalaa hänen täytyy kipaista lähikauppaan. Tämä on tarina siitä, miksi kestää ikuisuuden ennen kuin isä palaa."

Atena

Atena 2017 syksy katalogi


PASI ILMARI JÄÄSKELÄINEN - VÄÄRÄN KISSAN PÄIVÄ
Ilmestyy elokuussa
"Kaarna saa puhelun hoivakodista. Äiti tekee kuolemaa, on tultava pian. Puhelu aloittaa odottamattomien tapahtumien sarjan, joka tuhoaa Kaarnan, Marrasvirran kaupunkisuunnittelijan, tarkasti rakennetun päiväohjelman ja mullistaa lopulta hänen koko elämänsä - niin tulevaisuuden kuin menneisyydenkin." 

JONNA PULKKINEN & MIKA WIST - VIINALLA TERÄSTETTY SOTA
Ilmestyy syyskuussa
"Tunnetuin mielikuva suomalaissotilaan ryypiskelystä lienee peräisin Tuntemattoman sotilaan kohtauksesta, jossa miehet juhlivat Mannerheimin syntymäpäivää juomalla kiljua. Mutta millaista alkoholinkäyttö todella oli sota-aikana? Talvi- ja jatkosodan vuodet muovasivat kieltolain ohella suomalaisten alkoholin käyttöä humalahakuisempaan suuntaan, mikä näkyy edelleen päihdepolitiikassamme."

ESSI HUUHKA & AINO TORMULAINEN - YSÄRIKIRJA
Ilmestyy syyskuussa
"Ysärikirja on nostalginen aikamatka 1990-luvun lapsuuteen ja nuoruuteen. Se luo kuvan Suomesta, jossa kansa seurasi iltaisin Ruusun aikaa ja Speden Spelejä."

Bazar

Bazar 2017 syksy katalogi


JESSICA KNOLL - ONNENTYTTÖ
ilmestyy syyskuussa
"Ani FaNelli on saavuttanut kaiken. Hänellä on upea työpaikka, komea ja rikas kihlattu, vaatehuone täynnä kauniita muotiluomuksia. Kuvankauniin pinnan alla piilee kuitenkin synkin mahdollinen menneisyys."

TOMMI KOVANEN & JENNY ROSTAIN - KUOLEMANLAAKSO
ilmestyy syyskuussa
"26. tammikuuta 2013 Rauman Lukon puolustajalla Tommi Kovasella on edessä peli Bluesia vastaan. Tavallinen ottelu, samanlainen kuin yli 500 kertaa aiemmin Kovasen liigauran aikana. Kovanen kuitenkin taklataan rajusti takaapäin, eikä mikään ole sen jälkeen kuten ennen."

KAJA NORDENGEN - AINUTLAATUISET AIVOT
ilmestyy syyskuussa
"Miten aivomme ovat muovautuneet evoluution aikana? Miten ihmisaivot päättelevät, muistavat ja suunnistavat? Mikä tekee meistä persoonia? Mitä huumori, musiikki ja seksi saavat aikaan aivoissamme? Tai kahvi ja kokaiini? Ainutlaatuiset aivot vastaa näihin ja moniin muihin kysymyksiin."

Gummerus

Gummerus 2017 syksy katalogi


PÄIVI ALASALMI - SIIPIRIKON KUISKAUS
ilmestyy syyskuussa
"- - aistivoimainen tarina herättää eloon saamelaiskulttuurin mystisen luontoyhteyden. Romaani kuvaa yhden ihmisen pelotonta taistelua mielivaltaista hallitsijaa vastaan sekä uhrautumista oman kansan ja rakkaiden puolesta. 

RIITTA CASTREN - LÄPIVALAISU
ilmestyy elokuussa
"Sisäelimeni on magneettikuvattu ja tutkittu ultraäänellä, koska minulla oli alkoholiongelma. Ruokatorveni ja mahalaukkuni on tähystetty. Minusta on otettu verikokeita ja silmänpohjani on kuvattu. Terapiani käynnistyttyä pääsin henkiseen läpivalaisuun. Mutta täydellisin läpivalaisu koitti, kun isäni kuoli.- - 
Kokenut toimittaja ja blogisti Riitta Castren kertoo selviytymistarinan ja sen lomassa läpivalaisee myös myyttejä nyky-Suomen alkoholi- ja päihdehoitokulttuurista."

HELI ISOMÄKI & NINA UUSITALO - AIVOTAIDOT
ilmestyy elokuussa
"Aivotaidot antaa konkreettiset ja helpot ohjeet aivojen parempaan hoitoon, huoltoon ja käyttöön. PsT Heli Isomäki ja PsL Nina Uusitalo ovat neuropsykologian erikoispsykologeja ja Aivotaidot Oy:n perustajia."

Into

Into 2017 syksy katalogi


ILKKA TAIPALE - MIELISAIRAALASSA: LÄÄKÄRIN MUISTELMAT
ilmestyy lokakuussa
"Raamatussa mainitaan kolme tautia: lepra, epilepsia ja mielisairaus. Lepra on hävitetty maailmasta, epilepsiasta on tullut tauti muiden sairauksien joukossa. Mielen sairauksien stigma poistuu vasta, kun ne ymmärretään aivotoiminnan sairauksiksi ja potilaiden sosiaalinen asema kohennetaan muiden sairaiden tasolle. Ilkka Taipale kertoo 57 vuoden ajanjaksosta keskittyen mielisairaalakokemuksiin."

TIMO KALEVI FORSS - GÖSTA SUNDQVIST: LEEVI AND THE LEAVINGSIN DYNAMO
ilmestyy elokuussa
"Gösta Sundqvist karttoi julkisuutta ja keikkailua. Elämäkerta pureutuu persoonaan myytin takana. Kirja koostuu Sundqvisti kanssa työskennelleiden sekä ystävien haastatteluista, arkistomateriaalista sekä Sundqvistin laajan tuotannon esittelystä ja analysoinnista. 

ELISA AALTOLA & SAMI KETO - EMPATIA: MYÖTÄELÄMISEN TIEDE
ilmestyy elokuussa
"Empatia - Myötäelämisen tiede popularisoi empatiatutkimusta ja kartoittaa empatian syntyä ja sen eri muotoja. Kirja hyödyntää mm. evoluutiohistoriallista, psykologista ja filosofista tutkimusta. Miten empatia liittyy arjen moraalisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin? Entä kykyymme jakaa tämä planeetta muiden olentojen kanssa?"

LIKE

Like 2017 syksy katalogi


ANTTI TUOMAINEN - PALM BEACH FINLAND
ilmestyy syyskuussa
"Palm Beach Finland on trilleri, rakkaustarina ja melko pimeä komedia. Se jatkaa ylistetyn Mies joka kuoli-romaanin viitoittamaa, makaaberin huumorin sävyttämää tyylilajia - jälleen uudesta tuomaismaisesta näkökulmasta."

JP KOSKINEN - KANNIBAALIEN KEITTOKIRJA
ilmestyy elokuussa
"Oskari Patamäki on arvostettu ravintolakriitikko, mainosmies ja kulinaristi, jonka suurin intohimo ei kestä päivänvaloa. Yksinäinen visionääri suunnittelee läpimurtoa maailman ruokapulan ratkaisemiseksi, kun kohtalo vyöryttää hänen tielleen esteitä: uusi esimies, lumoava nainen ja ja salaliittoteorian riivaama isoveli. Kannibaalien keittokirja on uudenlainen aluevaltaus JP Koskisen laajassa tuotannossa."

MATS STRANDBERG - HOIVAKOTI
ilmestyy elokuussa
"- - hyytävä psykologinen trilleri, jonka keskiössä on yksi ihmisen pahimmista peloista: kykenemättömyys hallita omaa kehoa ja mieltään."

Otava

Otava 2017 syksy katalogi


KATI TERVO - ILTALAULAJA
ilmestyy elokuussa
"Vanheneva taiteilija Ellen saapuu kesähuvilalleen Hämeeseen vuonna 1945. Hän saa apulaisekseen maalaistyttö Taimin, joka ihailee kuuluisaa taiteilijaa. Taimi haluaisi itsekin olla yhtä rohkea ja omapäinen kuin Ellen, mutta koti ja pieni kylä ovat langettaneet hänelle ennalta määrätyn roolin. Ellen maalaa, palaa menneisiin kesiin ja rakastaa maisemaa. Kun hän pyytää Taimia mallikseen, kaksi erilaista naista kohtaavat toisensa uudella tavalla."

J P DELANEY - EDELLINEN ASUKAS
ilmestyy syyskuussa
"Jane muuttaa huippumoderniin, arkkitehtonisesti poikkeukselliseen taloon, jonka uusi asukas valitaan kummastusta herättävin kriteerein. Rakennuksen suunnitellut arkkitehti myös ohjeistaa tarkoin, kuinka talossa on asuttava. Pala palalta Janelle selviää edellisen asukkaan hyytävä kohtalo."

VILLE HAAPASALO & AIJA KUPARINEN - VILLEN KEITTIÖSSÄ: RUOKAA SAMBIASTA SAAMENMAALLE
ilmestyy elokuussa
"Villen keittiössä tavataan kiinnostavia ihmisiä erilaisista kulttuuritaustoista tropiikista pohjolaan. Perustuu tv-ohjelmaan Villen keittiö 30 minuutissa."

Tammi

Tammi 2017 syksy katalogi


JARI JÄRVELÄ - SE KEN TULEE VIIMEISEKSI
ilmestyy syyskuussa
"Kymmenen suomalaista kohtaa toisensa ensi kertaa leirinuotiolla Korsikassa. Heidän tehtävänään on kulkea kahdessa viikossa GR20, Euroopan vaikein vaellusreitti joka sahaa halki vuoristoisen saaren. Kilpailijat on valinnut tuhansien hakijoiden joukosta herra Pohjoinen, mies joka on tehnyt miljoonaomaisuutensa pelibisneksellä. Voittosumma, miljoona euroa, jaetaan maalissa tasan hengissä selvinneiden kesken. Leppoisa patikointiretki muuttuu pian piinaavaksi selviytymistaisteluksi - - "

MIKA RAMPA - PERINNERUOKAA PRKL
ilmestyy elokuussa
"Kirja sukeltaa perinteisen suomalaisen keittiön maailmaan konstailematta ilman ennakkoluuloja. Hyvät maut yhdistetään rohkeasti moderniin muotoon. Perinteisiä reseptejä höystetään yllättävilläkin valinnoilla, kun Suomen luonnon antimet kohtaavat villit innovaatiot."

PÄIVI ALASALMI & LAURA HAAPAMÄKI - UNTEN PUUTARHA JA MUITA SATUJA
ilmestyy syyskuussa
"Lumoava satukokoelma vie lukijan Vuorensumun kylään ja Varmapurnan kaupunkiin, sadun ja seikkailun taikamaailmaan, joka on ihmeitä täynnä."

WSOY

WSOY 2017 syksy katalogi


ANTTI TUISKU & TAPANI ARO - ANTTI TAPANI
ilmestyy lokakuussa
"Antti Tuiskun elämäkerta paljastaa, onko mahdollista säilyä omana itsenään läpi musiikkibisneksen hullunmyllyn."

PÄIVI KEROLA, ESA KOIVURANTA, KATI PEHKONEN, TUIJA SORJANEN & ANNINA VAINIO - KAIKEN KARVAINEN KANSA: MITEN KOIRISTA TULI MILJOONABISNES
ilmestyy syyskuussa
"Suomessa on noin 800 000 koiraa - enemmän kuin koskaan aiemmin- ja koira-alan liikevaihto liikkuu sadoissa miljoonissa. Kasvattaako suosio jo sairaita koiria? Millainen on suomalainen pentutehdas? Entä millainen koira maksaa omistajalleen eniten? - - - Kaikenkarvainen kansa avaa suomalaisen koiramaailman ja koirabusineksen logiikkaa sekä koiranomistajille että koira-alasta kiinnostuneille."

MAARET KALLIO - INHIMILLISIÄ KOHTAAMISIA
ilmestyy syyskuussa
"Miten osaisimme kommunikoida ihmisten kanssa niin, että todella kohtaamme heidät? Läheisyyden tarpeemme on meissä jatkuvasti läsnä, ja tulee koetelluksi jokaisessa kohtaamisessa. Jos emme ole aidosti läsnä kohtaamisissamme, emme saa sitä mitä tarvitsemme: viesti ei mene perille, emme itse tule kuulluksi, nähdyksi tai kosketetuksi."

10.7.2017

Viikon yhteenveto Twitteristä: 5 sarjakuvaa autiolle saarelle

Twitter sarjakuvat koonti kysely

Viime viikkoinen Perkeros-postaus siivitti Twitterin puolella ajatusleikkiin, "mitkä 5 sarjakuvaa valitsisin mukaan autiolle saarelle". Tämän myötä hashtagilla #5sarjistaautiollesaarelle ilmaantui muitakin vastauksia, joten alla oleva yhteenveto on omaa luokkaansa: näitä sarjakuvia vastanneet haluaisivat lukea loppuelämänsä!

Kiitos kaikille listansa jakaneille!


Omat valinnat: @spacehouse_blog

BRIAN K VAUGHAN - PRIDE OF BAGHDAD
JILL THOMPSON & EVAN DORKIN - BEAST OF BURDEN: ANIMAL RITES
JP AHONEN & KP ALARE - PERKEROS
DON ROSA - ROOPE ANKAN ELÄMÄ JA TEOT
ROBERT KIRKMAN - THE WALKING DEAD

@KatjaKontturi:

DON ROSA - ROOPE ANKAN ELÄMÄ JA TEOT
JEFF SMITH - BONE
ALAN MOORE & DAVID LLOYD - V FOR VENDETTA
DAVID MAZZUCCHELLI - ASTERIOS POLYP
NEIL GAIMAN - SANDMAN DELUXE

@Rosgakori:

GRANT MORRISON & FRANK QUITELY - ALL-STAR SUPERMAN
JP AHONEN & KP ALARE - PERKEROS
WENDY & RICHARD PINI - ELFGUEST
DON ROSA - THE LIFE AND TIMES OF SCROOGE MCDUCK
GRANT MORRISON & DAVE MCKEAN - ARKHAM ASYLUM

@NeriumBlack:

SARAH ANDERSEN - ADULTHOOD IS A MYTH
NINNI AALTO & TUULI HYPEN - KAS,KISSA
KONAMI KANATA - CHI'S SWEET HOME
ANNI NYKÄNEN - MUMMO
KAROLIINA KORHONEN - SUOMALAISTEN PAINAJAISIA

@kerppu:

ART SPIEGELMAN - MAUS
ALISON BECHDEL - FUN HOME
PETER BAGGE: HATE
HERNANDEZ BROTHERS - LOVE & ROCKETS
TOVE JANSSON - MOOMIN

@SarjiskauppaHKI

CATEL & BOCQUEET - JOSEPHINE BAKER
THE COMPLERE WIMMEN'S BOX
ALAN MOORE & KEVIN O'NEILL - THE LEAGUE OF EXTRAORDINARY GENTLEMEN
ALAN MOORE & EDDIE CAMPBELL - FROM HELL AND IT'S COMPANION
ALAN MOORE &  EDDIE CAMPBELL - FROM HELL

@faerierebel

BRYAN RALBOT - TUHMAN ROTAN TARINA
MARJANE SATRAPI - PERSEPOLIS
ÅSA GRENNVALL - SEITSEMÄS KERROS
NEIL GAIMAN - SANDMAN: THE WAKE
LIV STRÖMQUIST - KIELLETTY HEDELMÄ

8.7.2017

Daniel Cole - Räsynukke

Daniel Cole Räsynukke Ragdoll 2017

KIRJA. Daniel Cole - Räsynukke. Gummerus, 2017. 


Alkup. Ragdoll, 2017. 444 s. Mistä: arvostelukappale

"Luonnottomaan asentoon vääntynyt alaston ruumis näytti leijuvan vajaan puolen metrin korkeudessa epätasaisen puulattian yläpuolella. Se oli selin huoneeseen ja katsoi ulos valtavasta ikkunasta. Sitä piteli paikoillaan satamäärin lähes näkymättömiä siimoja, jotka oli kiinnitetty kahteen järeään metallikoukkuun.  Kesti hetken, ennen kuin Wolf tajusi edessään olevan näkymän häiritsevimmän piirteen: mustan jalan, joka oli liitetty valkoiseen vartaloon."

Uteliaisuus loppuratkaisua kohtaan oli järisyttävä, ja kaikki 444 sivua Räsynukesta oli ahmaistava kahdessa illassa. Jännitysvetoisen juonen päästessä vauhtiin, olisin varmaan pidättänyt hengitystä viimeiselle sivulle saakka, mikäli se olisi fyysisesti ollut mahdollista. Rohkenen väittää että tässä todellakin on, kannen kuvailua kompatakseni, vuoden paras käännösdekkari. 

Lontoolaisesta huoneistosta löytyy irvokas sarjamurhaajan työnäyte: siimoin aseteltu ruumis, koottuna kuuden eri uhrin osista. Etusormi osoittaa vastapäisen rakennuksen ikkunaa, jossa asuu rikosylikonstaapeli Wolf. Tutkinnan kaoottinen kilpajuoksu aikaa vastaan alkaa todenteolla, kun murhaaja ilmoittaa seuraavan kuuden uhrin nimet ja surmapäivämäärät. Kansikuva korostaa oivallisesti tätä risaista pulmaa, jonka harsiminen ja kokoon saaminen vie poliisilta kaikki voimat. 

Räsynukke on mielenkiintoinen ja osuva myös ajankuvana, sillä se tuo korostuneesti esille median sen häikäilemättömimmässä nykymuodossaan: Wolfin ex-vaimo Andrea on yksi urapyrkyreistä toimittajista, joiden työnantajina toimivat skuuppihimoiset ja katsojia kalastelevat mediatalot. Jopa laittomuuden rajalla voi tasapainoilla kuin trapetsilla ja vaikka tipahtaakin, kunhan saa parhaimmat jutut, ja ennen kaikkea ensimmäisenä. Poliisin tutkintaa moinen toiminta harvoin auttaa.

Teoksen käännösoikeudet myytiin yli 30 maahan jo ennen sen ilmestymistä, seikka josta esikoiskirjailijat tuskin uskaltavat usein edes haaveilla. Kirjan lopussa olevan lyhyen haastattelun perusteella Cole vaikuttaa vilpittömän nöyrältä kirjansa saamasta huomiosta, vaikka Räsynukke on hypensä ansainnut. Jatkoa on kuulemma luvassa jo ensivuonna, joten tämä nimi on syytä pitää mielessä. 

Kirjan henkilögalleria on herkullinen. Rikosylikonstaapeli Wolf - William Oliver Layton-Fawkes - on luonteensa puolesta lempinimensä ansainnut, ja hänestä voi löytää jopa jotain suomalaista. Mies on jäyhä ja juro, mieluummin vähäsanainen kuin iloinen pulputtaja, ja aatteidensa puolesta taisteleva. Joskus tapahtuu ylilyöntejä, ja "tarkoitus pyhittää keinot" on kirjoitettu dna:han. Yksi omista lempihahmoistani oli myös rikostutkinnan harjoittelija Edmunds, joka panosti työhön kaiken aloittelijan intonsa, ja onnistuttuaan jossakin itseluottamus ja vauhti vain kasvoivat. Nopea ajatuksenjuoksu ja teoriatieto sekä ärsyttivät että aikaansaivat ihailua vanhemmissa kollegoissa. Mieleen nousi hauskasti jostain syystä tv-sarja Criminal Mindsin Spencer. 

Rikoksen laadusta huolimatta kerronta ei missään vaiheessa mässäile verellä, suolilla ja jauhelihalla. Kirjailija on keskittynyt kohtauksien yksityiskohdissa hahmojen reaktioihin ja toimintaan, ja ehkä juuri tämä on yksi niistä mielenkiintoa nostattavista seikoista, jotka pakottivat alussa mainittuun kirjan ahmaisuun 48 tunnin sisällä. Toinen mainitsemisen arvoinen piirre on huumori, joka oli taidokas sekoitus jotain lakonista, mustaa ja nokkelaa. Toisin kuin luomansa sarjamurhaaja, Cole on kursinut kasaan täydellisen luomuksen.

"Wolf napautti varovasti hahmon ojennettua oikeaa kättä. Kämmen näytti vaalealta verrattuna kädenselän päivetykseen ja moitteettomasti hoidettuihin violetteihin kynsiin. Kymmenittäin silkinhienoja lankoja piti ojennettua käsivartta paikoillaan, ja vielä kymmenkunta kannatteli suorana sojottavaa etusormea.  Wolf varmisti, että ketään ei ollut kuulemassa, ja nojautui sitten kuiskaamaan Simmonsille.  "Se osoittaa minun asuntoni ikkunaan."

Kirja lyhyesti ja ytimekkäästi:  Sarjamurhaaja-jännäri lakonisella huumorilla

3.7.2017

JP Ahonen & KP Alare - Perkeros

Perkeros JP Ahonen WSOY 2013


KIRJA. JP Ahonen & KP Alare - Perkeros. WSOY, 2013. 



Mistä: kirjastosta

"- - Kuinka perkeleelliset sävelet voivat ajaa miehen hulluuteen"

Puskaradio ja Villimpi Pohjola-kirjat luettua JP Ahoselta uskaltaa täysin sydämin ja luottavaisin mielin odottaa pelkkää laatua. Sarjakuvataiteilijan tyyli ihastutti jo ensimmäisistä nähdyistä sivuista lähtien, ja nokkelasanaiset hahmot ovat ehdottomasti lempikaartia kotimaisen sarjiksen saralla. Lokakuussa ilmestyvä Suomen ihmisten historia on kirjasyksyn odotuslistan päällimmäisiä. Kävikö jo selväksi, että fanitan? :D

Perkeros JP AhonenPerkeros on bänditarina, joka sukeltaa pintaa syvemmälle musiikin tummiin (ääni)aaltoihin.
Luovuuden tuska henkilöityy kitaristi-laulaja Akselissa, joka kipuilee tuntiessaan, ettei onnistu tuomaan päänsä sisällä soivaa musiikkia muiden kuultavaksi sellaisena, kuin hän itse sen kuulee. Myös kritiikin sietokyky on heikko, lavakammo luokkaa yrjö & pönttö, ja parisuhde niin epäkannustava, kuin pahimmissa kuvitelmissa järkiperäisen käytännön ihmisen ja luovuudesta elävän herkän tyypin kesken voi vain olla. Muut bändin jäsenet, Lilja, Kervinen ja Karhu (kirjaimellisesti), koittavat parhaansa viedäkseen haaveita keikoista ja ensimmäisestä levystä eteenpäin. Kun laulajaksi pestataan istanbulilainen Aydin jumalaisine äänineen ja esiintymiskarismoineen, Perkeroksen siihen astisesti epätahtinen ravi kohti unelmia muuttuu ensimmäisiksi laukka-askeliksi. Sekä taival että bäkkäri ovat kuitenkin uhkaavia varjoja mustanaan.

Tarinan epätodellinen mystiikka ja maaginen realismi tulivat yllätyksinä, mutta tutustumisen jälkeen voi sanoa, että ne kruunaavat koko paketin. Pidin myös aivan erityisesti albumin värimaailmasta. Savuisten, yöhämärässä loistavien keikkaklubien ja treenikämpän kolkon mutta luovuudella latautuneen tunnelman ytimeen oli vaivaton uppoutua.

Loppuhuipennuksen painostavissa tunnelmissa huomaa melkein pidättävänsä hengitystä. Päähän jäävät soimaan sävelet, jotka sivuilta voi nähdä, muttei kuulla...

Perkeros JP Ahonen

Kirja lyhyesti ja ytimekkäästi: Bänditarina pintaa syvemmältä


Pavel Sanajev - Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Haudatkaa minut jalkalistan taakse Pavel Sanajev Into 2003 venäläinen nykykirjallisuus

KIRJA. Pavel Sanajev - Haudatkaa minut jalkalistan taakse. Into, 2003. 


Alkup. Pohoronte menja za plintusom. Mistä: kirjastosta
"En ollut koskaan syönyt jäätelöä. Mummo osti itselleen usein eskimon tai herkkutötterön, mutta minua hän kielsi edes nuolaisemasta ja antoi maistaa vain päällysteen lohkeilevaa suklaata sillä ehdolla, että juon heti sen päälle kuumaa teetä."
Jos nyt järjestäisin lukupiirin, valitsisin luettavaksi tämän kirjan. Jos saisin kuulla sadan ihmisen ajatuksia yhdestä kirjasta, haluaisin kuulla, mitä muut ajattelevat tästä. Päällimmäiset fiilikset kirjan päätteeksi ovat vähintään erikoiset.

Saša on pieni poika, jonka elämä on sekavampaa kuin yhdenkään 8-vuotiaan tulisi kestää. Äiti on hylännyt hänet babushkan hoiviin, ja erilaiset sairaudet vaativat jatkuvaa lääkitystä ja hoitoa. Tämä on kumminkin vain mummon kertoma selitys, jonka kanssa ristiriidassa ovat niin Sašan äidin kuin vaarin puheet ja ajatukset. Mikä totuus onkaan, jää lukijan tulkintojen varaan. Joka tapauksessa, sekasopan aineksina porisevat Tukholman syndroomaa ja lapsen sokeaa uskoa, maustettuna sairaalloisella pelottelulla ja solvauksilla. Soppaa hämmentää Nina Antonovna, mummo suoraan helvetistä. Kirja muistutti taannoisesta artikkelista, jossa tytärtään sairaaksi uskotellut äiti löytyikin itse kuolleena, ja valheiden vyyhti alkoi paljastua julmaksi Munchhausenin oireyhtymäksi (ja josta on tehty myös dokumentti). Ihan näin radikaaleja eivät kirjan tapahtumat ole, mutta mielenvikaiselta vaikuttavaa mummoa on lukiessa helppo inhota.

Pavel Sanajev ponnahti Venäjän nykykirjailijoiden kärkikaartiin heti esikoisteoksellaan, jonka erikoinen nimi ei voi olla herättämättä huomiota kirjahyllyssä. Haudatkaa minut jalkalistan taakse on palkittu ja kehuttu, sen huomaa nimen Googleen kirjoittaessa. Kunnia kuuluu myös kääntäjä Kirsti Eralle, ja tässä kohtaa tunnustan myös häpeällisesti tietämättömyyteni niin venäläistä kirjallisuutta kuin sen käännösmääriä kohtaan. Kirja herätti kuitenkin uteliaisuuden venäläisten kirjailijoiden inspiraationlähteitä ja kulttuuria kohtaan, joten tästä on hyvä jatkaa.

Tapahtumien kertojana toimiva Saša tavoittaa hetkittäin tilannekomiikkaa selittäessään mummon edesottamuksista, mutta takakannen esittelytekstissä mainittuna burleskina komediana kirjaa on jotenkin vaikea pitää. Kiroileva ja nalkuttava muori on myös miehensä kauhu, ja vaari kalppiikin usein karkuun "kalalle" tai ystävänsä luo. Fiktiota oli hetkittäin vaikea pitää sinä itsenään, ja ajatuksissani harhailin miettimään mitä moinen henkinen väkivalta ja nöyryyttäminen oikeasti voivat aiheuttaa lapsen psyykeelle. Myötäelin otsa kurtussa pojan kokemuksia, joissa mummo käyttäytyi kuin tulikivenkatkuinen narsisti.

Lukiessa jännitin, huusin mielessäni "ei, ei!" ja luin vauhdilla kääntääkseni sivuja rivakkaan, tietääkseni nopeasti miten poikaparan kertomus päättyy. Pavel Sanajev, tuntematon henkilö naapurimaasta, sai minut sanoillaan näin sekaisin. Vau. Tätä on kirjallisuuden taika!

"Ihanko totta minä nyt istun penkille kuten kaikki muutkin, laitan polven toisen päälle ja syön kokonaisen jäätelön? Se ei voi olla totta. Syön, pyyhin huuleni ja heitän paperin roskikseen. Mainiota!Mummo osti kaksi eskimoa. Ojensin jo kättäni, mutta hän laittoi toisen niistä kassiinsa, toisen avasi ja alkoi syödä.- Annan sen sinulle kotona teen kanssa, muuten mätänet taas kokonaisen kuukauden, hän sanoi, istuutui penkille, laittoi polven toisen päälle, söi eskimon, pyyhki huulensa ja heitti paperin roskikseen."

Tässä on epäilemättä yksi vuoden mieleenjäävimmistä lukukokemuksista.

Kirja lyhyesti ja ytimekkäästi: Hämmentävä pikkupojan kertomus