sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Agatha Christie - Roger Ackroydin murha

KIRJA. Agatha Christie - Roger Acroydin murha. WSOY, 1982, 4p. Alkup. The Murder of Roger Ackroyd, 1926. Oma ostos.

Agatha ei milloinkaan petä, ei tälläkään kertaa. Roger Ackroydin murha on kuin malliesimerkki salapoliisiromaanista; tapahtuu rikos, kaikkia epäillään, johtolankoja tutkitaan ja lopussa kaikki paljastuu. Tämäkin belgialaisetsivä Hercule Poirotin avustuksella.

Rakastan Christien kirjoissa idyllistä vanhan englantilaiselämän kuvausta, joka luo lukiessa usein vahvoja mielikuvia. Perhe on suuri yksikkö sisaruksineen, kälyineen ja lankoineen, lapsia ja taloudenhoitajia unohtamatta. Sisäköt huolehtivat arkiaskareista, ja päivällinen katetaan aina ruokasaliin. Mukana on usein myös naapuri tai muu perhetuttava, yhteisöllisyys on vallitseva normi. Romantisoidun kuvauksen rikkoo rikos, ja herkullinen lukuelämys on valmis.

En ole tarkemmin pistänyt merkille Christien suomentajia,  mutta tämänkin teoksen kohdalla käännös ansaitsee kunniansa. Hercule Poirot viljelee kohteliaassa puhetyylissään ranskalaisfraaseja, joita ei ole koskaan käännetty (sepä olisikin huono ratkaisu, varsinkin kun tähän tyylikeinoon on totuttu), ja tämäkin ilmaisullinen keino tukee edellämainittua idylliä (ja kulttuurillisesti hämmentynyttä pientä belgialaista sen keskellä!).  Agatha Christien luomaan maailmaan hyppää erittäin mielellään aina uudelleen ja uudelleen.

Roger Ackroydin murhaa ei voi sivuuttaa puhumatta sen henkilögalleriasta. Tohtori Sheppard, kirjan nimihahmon lääkäri ja hyvä ystävä, toimii kertojana ja osallistuvana tapahtumien tarkkailijana. Hänen raivostuttavan utelias sisar Caroline on kylän juorukello, ja ensimmäisiltä sivuilta loppuun asti nainen onnistuu sekä viihdyttämään että kiihdyttämään lukijaa. Christien luomat naiset ovat kieltämättä tragikoomisia ja hiukan jopa stereotypioita, kunniakasta sukua olevat eritoten. He antavat miesten olla oikeassa, toimia perheenpäänä, säikkyvät suuria dramaattisia tapahtumia ja puhuvat suunsa puhtaaksi vain pakon alla. Caroline Sheppard on tässä yhteydessä varsin raikas rajoja rikkova persoona, mielipiteensä kysymättäkin julkituova ja mielestään aina oikeassa. En tiedä sen enempää 1920-luvun englantilaisnaisten habituksesta ja yleisesti hyväksyttävistä tavoista, mutta uskoisin Christien hiukan ravistelleen opittuja normeja.



Itse kuuluisuus Poirot on tällä erää vetäytynyt jo eläkkeelle kasvattamaan kurpitsoja, mutta vanhan salapoliisin palo ratkoa rikoksia pieniä harmaita aivosolujaan käyttäen on liian pinttynyt, eikä hän epäröi ryhtyä työhön nytkään.  Hänen henkilöllisyytensä selviää naapurustolle vasta Roger Ackroydin kuoltua, ja siihen asti etsivä nauttiikin väärän identiteetin suomasta julkisuus-vapaudesta.
Christien luoma maailma on oma paikkansa siinäkin suhteessa, että kylät ja kaupungit ovat monesti fiktiivisiä, niin myös tämän tarinan tapahtumapaikka King's Abbot. Paikkakunnalta löytyy kuitenkin juna-asema suoraan Liverpoolista, asema jonka puhelinkopista murhan tapahtuminenkin ilmoitettiin. Lippu  suoraan King's Abbottiin maksaa kannen aukaisun verran.

"Ja nyt, messieurs et mesdames", sanoi Poirot reippaasti, "jatkan siitä mihin jäin. Ymmärtäkää, että minä aion ottaa selville totuuden. Totuus, olipa se itsessään kuinka ruma tahansa, on aina etsijälleen merkillinen ja kaunis. Olen vanha, voimani eivät ole ennallaan." Tässä hän ilmeisesti odotti vastalauseita. "Kaiken todennäköisyyden mukaan tämä on viimeinen juttu jota milloinkaan tutkin. Mutta Hercule Poirot ei lopeta epäonnistumiseen."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jari Peltonen - Kylmälän murhat: Sokea hieroja

KIRJA. Jari Peltonen - Kylmälän murhat: Sokea hieroja. Otava, 2016. 125 s. "Meillä on siis vainaja ilman mitään papereita. Mies on...