12.2.2017

Tiina Hautala - Aaveiden kaupunki

KIRJA. Tiina Hautala - Aaveiden kaupunki, Kummitustarinoita Vaasasta. Kuvitus Suvi Kari. Haamu-kustannus, 2016. 77 s. Mistä: arvostelukappale.


Heräsimme viime viikolla yhtenä aamuyönä siihen, että keittiöstä kuului kirskuvaa rätinää, kuin jokin lasi hajoaisi. Mies meni katsomaan, mutta mitään ei näkynyt. Hetken päästä tuo ääni kuului uudestaan. Tiskipöydällä ollut tyhjä juomalasi oli ainoa mahdollinen äänenlähde, mutta vieläkään se ei ole pirstaleiksi räjähtänyt (olen sitä odottanut tapahtuvaksi siitä lähtien).

Muutama minuutti tämän jälkeen jostain alkoi kuulua hiljaista musiikkia. Ihmettelimme jälleen, minä jo täysin unenpöpperöstä valpastuneena. Paljastui, että miehen puhelimesta kuului erään mobiilipelin tunnusmusiikki, vaikkei se ollut edes päällä. Empä saanut unta uudelleen ihan heti.
kirja Tiina Hautala Haamu kustannus Aaveiden kaupunki Vaasa

Asumme tällä hetkellä vuonna 1956 valmistuneessa talossa, jonka rakentaja on tänne myös kuollut. Aihetta kummitusjuttuihin siis riittäisi, varsinkin kun vanha talo paukkuu ja narisee muutenkin aika lailla. En kuitenkaan osaa pelätä kotona, villistä mielikuvituksesta huolimatta, ja tuo viime viikkoinen on tähän astisista äänihavainnoista merkillisin. Ei siis tarvetta soittaa Ghostbusterseille.

Rakastan kummitusjuttuja, niiden kulttuuriperinnöllistä antia sekä kertojan ja kuuntelijoiden muodostamaa kihelmöivää tunnelmaa. Jo pienenä meille lapsille kerrottiin mökillä kynttilänvalossa jännittäviä tarinoita, joten tartuin intomielin viime vuonna ilmestyneeseen Aaveiden Kaupunkiin.

Vaasassa riittää sukupolvelta toiselle siirtyneitä tarinoita, ja niistä kymmenen on koottu näihin kansiin. Urbaanilegendojakin kerrotaan, ja kirja herättää kieltämättä mielihalun päästä käymään mainituissa paikoissa (mikä kulttuurikierros se olisikaan!). Luin viime vuonna Marko Hautalan Kuiskaavan tytön, jonka yhtenä tapahtumapaikkana on Vanhassa Vaasassa sijaitsevat Pyhän Marian Kirkon rauniot. Paikkakunnalle sattuneella pikaisella visiitillä oli pakko päästä katsomaan, kuinka todelliset rauniot eroavat omaan mieleen piirtyneistä maisemista kirjaa lukiessa.

Tiina Hautala kirjoittaa osuvasti Aaveiden Kaupungin esipuheessa, kuinka aavetarinoiden taika on nimenomaan kerrontatilanteessa. Äänenpainot, kertojan taitavuus, läsnäolijoiden yhteinen kokemus... Hän tuo esille, kuinka kummitustarinat ovat Suomessa siinä mielin erikoista kansanperinnettä, että ne ovat pysyneet voimakkaasti suullisen kerronnan varassa.  Tämä tuo heti mieleen kymmenvuotiaan itseni, joka niskakarvat pystyssä kuunteli sukulaisen kertomasta hiihtoretkestä eräkämpälle, jonka sisälle koiria ei saatu tulemaan.

"1980-luvulla Suvilahden rantametsissä oli useita autiotaloja, jotka jo olemukseltaan muistuttivat kauhuelokuvien tapahtumamiljöötä. Ränsistyneet talot, joiden rikkikivitetyt ikkunat tuijottivat mustempina kuin ympäröivä hämäryys, vetivät puoleensa. Ja kun vielä lapsia erityisesti kiellettiin menemästä autiotalojen läheisyyteen, oli kiehtova yhtälö valmiina.Kuokkamummon läheisyyden saattoi kuulemma aistia siitä, että ilmassa alkoi tuoksua vahva perunakellarin haju."

Juuri tuossa kerronnassa on tämän kirjan osalta onnistuttu, ja se jättää lukijalle ilmaan leijuvan mystisen verhon, tuon joka saa mielen painiskelemaan järkivaihtoehtojen ja epävarmuuden välillä.

"Moni metsäpoluilla kulkenut tunsi kihelmöintiä lapaluidensa välissä ja tarvetta vilkuilla olkansa yli.Ja tuntee nolosti edelleen, kun nyt aikuisena liikkuu seudulla.Lapsuuden möröt eivät helpolla irrota otettaan."

Minkälaisia kaupunkitarinoita teidän paikkakunnalta kerrotaan?

31 kommenttia:

  1. Mulla on luettavien listalla tuore kokoelma Ruumiittomat: suomalaisia aavenovelleja. En ehkä ole varsinaisesti aavetarinoiden ylin ystävä (alan nimittäin pelätä ihan liikaa!) mutta tuo kokoelma kiinnostaa jostain syystä. Ainakin aion yrittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tästä tuli oikein miellyttävä lukukokemus, ja mieli alkoi tehdä uudelleen Vaasaan. Olisipa muiltakin paikkakunnilta samanlaisia kokoelmia!

      Poista
  2. Kuulostaa kiinnostavalta, laitoin lukulistalle. Joskus nuorempana tykkäsin kaikenlaisista kummitusjutuista tosi paljon, ihan niiden jännittävyyden ja säikyttelyefektien vuoksi. Nyt ehkä kiinnostus on siirtynyt sinne kulttuuriperimän puolelle. :)

    VastaaPoista
  3. Täällä on ainakin kaupunginteatterin kummitus josta puhutaan paljon. ❤ Aavetarinat ovat mahtavia!

    VastaaPoista
  4. Kummitustarinoita Vaasasta - ihan ensin tulee mieleen, että miten nuo kaksi sanaa sopivat toistensa yhteyteen, mutta kaikesta päätellen hyvin sopivat. En vaan ole osannut ajatella Vaasaa kovin kummitusmaisena paikkana.

    Lapsuudesta muistan, että kerrottiin tarinaa jostain kurkkupurkista ja kun kello lyö kaksitoista, mutta en enää muista miten se meni. Sitä kerrottiin jossain pienessä pimeässä tilassa ja kauheen pelottavaa se silloin oli :D

    Noissa sun omissa kokemuksissa on jo hyvä tarinanalku. Siitä vaan kirjoittamaan kummitustarinalle jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis äärimmäisen mielenkiintosta, jos yhtenä niteenä löytyis kaikki Suomen paikalliset kummitusjutut! Josko joku joskus tekis...

      Hehe, Kello kahdentoista kurkkupurkki, siinäpä oiva lastenkirjan nimi! :D

      Poista
  5. Siitä on aikaa kun olen viimeksi Vaasassa käynyt, mutta ei minullakaan ihan heti aavekaupunki tule siitä mieleen. Kummitustarinoissa on kyllä oma viehätyksensä. Hyllystäni löytyy mm. Kate Mossen Winter Ghosts, jossa on ihanan mystinen tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaa mielikuvaa jostain paikasta on hankala muuksi mieltää, empä itsekään kovin helposti omasta kotipitäjästä aavekaupunkia saisi. Mutta täälläkin varmasti kummitusjuttuja riittää :D

      Poista
  6. Kauhu sinällään ei ole omin genreni, mutta kieltämättä olen aina pitänyt näistä vanhoista kummitustarinoista - ne nivoutuvat niin kiehtovalla tavalla paikan tai rakennuksen historiaan, etten tällaisen historiafriikkinä voi olla pitämättä niistä. :D Voisinkin lisätä tämän kirjan lukulistalleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää ihmeessä!
      Historian vinkkelistä nämä ovat todellakin mielenkiintoisia, samoin alkuperäismotiiviltaan, kuten tässäkin kirjassa tuli ilmi. On keksitty aaveita ja pelottavia tarinoita, jotta lapset eivät menisi paikalle (telomaan itsemään, esim.). Sehän se vasta mielenkiinnon ja menohalun herättääkin! :D

      Poista
  7. Minä olen sellainen arkajalka, että pyrin välttelemään kaikkea pelottavaa, mielikuvitukseni on kovin vilkas ihan ilman ylimääräisiä virikkeitäkin. Lapsuuteni asuin vanhassa maatalossa, joka suorastaan huokui menneitä sukupolvia, narisi, kolahteli ja huokaili. Nykyinen kotini on onneksi rauhallisempi.
    Viime kesänä kuitenkin luin Mauri Karvosen Aavetaloja ja ihmiskohtaloita. Mielenkiintoinen teos, eikä liian pelottava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy laittaa tuo teos muistiin!
      Mielikuvitus on melkoinen kaveri, niin hyvässä kuin pahassa :D

      Poista
  8. Huu, kummitustarinat, etenkin hyvin kirjoitetut ovat niskavilloja nostattavia. Ja hylätyt talot ovat lähellä sydäntäni. Täytyypä katsastaa, onko tätä meidän kirjastossa hankittuna.

    Minulla on kertoa kummitusjuttu lapsuudenkodistani. Isäni äiti kuoli kauan ennen syntymääni maatilallamme. Äitini äiti ei tykännyt käydä luonamme (hänellä oli mielenkiintoisia kykyjä, kuten arvata ennakkoon, milloin puhelin tai ovikello tulee soimaan, vaikka soitosta tai vierailusta ei olisi sovittu). Hän oli nimittäin kerran käydessään nähnyt tai kuullut mummovainaan kävelevän yläkerran makuuhuoneisiin meneviä portaita. Minä lapsena luulin yksinollessani kuulevani lähestyvien askeleiden narinaa lattialla, vanhempani tosin kertoivat äänen johtuvan lattian alla kulkevien lämpöputkien aiheuttamasta lämpölaajenemisesta parektin laudoissa. Mene ja tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy kirjastosta!
      Hylätyissä taloissa on oma tunnelmansa, rikkimenneet ikkunat ja vinksallaan olevat ovet... ei ihme, että autiotalojen valokuvaaminen on nykyisin niin suosittua. Kuviin saa sisältöä.

      Hui, askeleilta kuulostavat äänet saa niskavillat aina pystyyn! Kiitos kun kerroit! :D

      Poista
  9. Mahtavaa! Muistan, kuinka alakoulun äidinkielen lukukirjassa oli jakso, johon oli koottu pelottavia tarinoita ja se oli tietysti kaikkien suosikkiosuus koko kirjasta. Kaikilla yöretkillä ja leiriellä kerrottiin taskulampun valossa kummitusjuttuja.

    Tämä kuulostaa oivalliselta kirjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mitä muistoja! Lapsuusajan leirit ja varsinkin iltanuotskit saunan jälkeen oli mitä parhainta kummitustarinoiden kerronta-aikaa :D

      Poista
  10. Aah, rakastan kummitus- ja aavetarinoita. Jo lapsesta asti olen ollut niistä kiinnostunut samoin kuin autioituneista taloista ja muusta hylätystä. Minulle ensimmäinen kosketus Vaasan "henkiseen" puoleen taisi niinikään olla Marko Hautalan Kuiskaava tyttö. En ollut ajatellut edes Vaasan "kummitusperinnettä" sitä ennen.

    Meillä oli nuorena tapana kertoa kummitus- ja kauhujuttuja toisillemme. Myös partiossa ne hieman vanhemmat pelottelivat nuorempia kertomalla kummitusjuttuja. Nuorempana muistan lukeneeni jonkin kummituskirjan, jossa oli lyhkäisiä kauhu/kummitusnovelleja. Sen kirjan kun saisi käsiinsä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, sinäkin! Harmi, että tässä kirjassa ei noita Marian kirkon raunioita mainittu.

      Noidan käsikirja oli kummitus- ja kauhujuttujen raamattu :D Olen yrittäny sitä metsästää jo vuosikaudet, ja ne muutamat myynnissä olevat kappaleet on maksanu useamman kympin, lähempänä satasta jopa :D

      Poista
  11. Hyi miten pelottavia noi äänet teillä kotona! Olen aika herkkä lukijana, kun pelkään pimeää tai asiat jää uniin pyörimään eli taitaa olla parempi jättää tämä kirja väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai lue keskellä päivää kesällä, auringonpaisteessa ja seurassa! :D

      Poista
  12. En ole lukenut kummitustarinoita sitten lapsuuden. Varsinainen kauhu ei genrenä kiinnosta minua lainkaan, mutta perinteenä kummitusjutut ovat tietysti ok.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niitä(kin) voi katsoa useammasta eri kulmasta, kuten vaikka perinteiden näkövinkkelistä :)

      Poista
  13. Olen lukenut tämän ja saman tekijän toisenkin teoksen, Aaveiden pohjanmaa. Nämä ovat olleet hurmaavia, mutta todella pelottavia luettavia! :D Minä pelkään helposti, myös kotona, myös valoisaan aikaan ;)

    VastaaPoista
  14. Minua ei kiinnosta mikään yliluonnollinen. En pidä kauhugenrestä ollenkaan ja kummitusjutut tuntuvat lähinnä hupsuilta. Jätän koko lajityypin suosiolla muille.

    VastaaPoista
  15. Hermoheikkona tämä voisi olla ainakin yksikseen luettuna minulle liikaa. Vaasa on tullut vuosien myötä itselle läheiseksi (olen mennyt Vanhassa Vaasassa naimisiinkin), joten siihen liityvät tarinat kyllä kiinnostaisivat. Enpä tiennyt tuota Hautalan kirjan sijoittumista tutuille raunioille. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  16. Kummitustarinoita on hauska lukea, mutta minä ainakin haluan, että perhe on kotosalla. Yksin alkaa liikaa kuulumaan kaikkia pelottavia ääniä - varsinkin nyt kun ei ole enää kissaakaan, jonka kontolle ne voisi laittaa ;-)

    VastaaPoista
  17. En ole yhtään kummitusjuttuihminen, mökillä outoja kuullessani mietin vain, että mikähän eläin tuommosta ääntä saa aikaiseksi. Johtoajatukseni "asioilla on se merkitys, jonka niille antaa" pitää jalat maassa myös kummitusten kanssa.

    Tuo mainitsemasi kulttuurihistoriallinen näkökulma on kyllä kiinnostava, ja kun Vaasa ei ole kaupunkina kovin tuttu mutta minusta sitäkin sympaattisempi, voisinpa hyvinkin napata Hautalan kirjan mukaani, jos kirjastossa osuu reitille.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
  18. Meidän lukiossa ainakin kerrottiin, että koulun perusjata kummittelee käytävillä. Joskus iltapäivällä neljän jälkeen sen saattoi uskoakin, kun koulu oli tyhjä ja tyttöjen vessasta kuului outoa napsuttelua. Mutta kummitukseen en oikeasti usko, vaikka ne ovatkin mielenkiintoinen ilmiö folkloressa.

    Haamukustannut kustantaa jänniä kirjoja. Pitäisi joskus tutustua kustantamon toimintaan.

    VastaaPoista
  19. En ole kauhun ystävä ollenkaan ja pelästyn aika vähästä, mutta nämä kummitustarinat vaikuttavat siltä, että voisin jopa uskaltaa lukea ihan kulttuurihistorian kannalta. Ehkä kuitenkin varmistaisin, etten olisi yksin kotona, jotta apu olisi lähellä, jos alkaisi kuulua kummia ääniä :D

    VastaaPoista

En ole koskaan-leikki alkakoon!

En ole koskaan #1: Katsonut Rocky-elokuvia Tiedättehän en ole koskaan -leikin, jossa pisteen saa sellaisista tekemättömistä tai kokematto...