maanantai 30. tammikuuta 2017

Mikko Kalajoki - Miesmuisti

KIRJA. Mikko Kalajoki - Miesmuisti. WSOY, 2017. 286s.
Ennakkokappale kustantajalta.

Välittömästi kirjan lukemisen jälkeen päässäni alkoi soida Leevi and the Leavingsin Kaupungin tavoitelluin remonttimies. "Se on sotkenut itsensä/ ja saanut tapetit seinään väärinpäin." Samanlaisella kohelluksella rintamamiestalon raksahommiin lähtee myös Miesmuistin pääsankari Arto Tiensuu, vasaraan tottumaton humanisti. Talo- ja muuttohaaveiden ohessa vaimo nalkuttaa, lapset mekastaa, pomo on egokeskeinen mulkvisti eikä töitä pääse karkuun edes vapaa-ajalla (jolloin pitäisi rempata). Kaiken lisäksi lastentarhan hoitajan sorja olemus häiritsee keskittymiskykyä, ja toiseen kivekseen on ilmestynyt epämääräinen pahkura. Nyt jos koskaan mies tarvitsee olutta.

"Äitien synnytyksenjälkeinen masennus on Pälvin mukaan vakava ja vaiettu ongelma. Ajattelen kysyä Pälviltä, onko se koskaan miettinyt millaisessa sumussa tasa-arvouskoon kasvatetut nykymiehet joutuvat tarpomaan synnytyksen jälkeiset kymmenen vuotta. Pitää jaksaa sekä luolamiehen rooli että pehmoisän tontti, täytyy käydä töissä, huoltaa autot, metsästää ruuat, kyntää pellot ja rakentaa talot, ja sen lisäksi vaihtaa vaipat, soseuttaa perunat, nukuttaa lapset, imuroida asunto, lukea ääneen kehittäviä kirjoja, antaa tilaa parisuhteelle ja hoitaa kaikki samat hommat kuin äidit ennen, paitsi paremmin, koska miesten pitää todistaa naisille jotain."

Taskulämpimän pilsnerin ja kylmän pizzan makuinen äijäproosa jaksaa aina naurattaa, mutta Miesmuisti tarjoaa muutakin. Samankaltaista hekottelua miehisestä toilailusta tarjosi Mikko Rimmisen Pussikaljaromaani, ja odottelinkin tarinan alkutaipaleella sekä takakannen esittelytekstin perusteella samankaltaista lukukokemusta. Tragikomiikan rajat kuitenkin rytkyvät kauhistuksen puolelle, kun Arton elämänviiva alkaa kaartaa pahasti vinoon. Sen kummemmin en juonen kulusta halua paljastaa. 

En malttanut olla lukematta omalle siipalle katkelmia sieltä täältä, ja välitön johtopäätös oli, ettei elo suomalaisena miehenä ole suinkaan niin yksiselitteistä. Tässä tarinassa avio-ongelmiin ei ole tarjolla terapeuttia, remonttifirmoihin ei tuhlata vaan tehdään itse ja lääkäriinkin mennään vasta, kun epätietoisuutta ei yksinkertaisesti enää kuuppa kestä. Urologin ei myöskään soisi olevan nainen (kumihanskat kädessä).
"Juon pojilta salaa oluen ja laitan iltapalaksi karjalanpiirakoita. Kerkko haluaa keskustella Ankkalinnan henkilöhahmoista ja niiden luonteista. Sanon pitäväni eniten Akusta ja Hessusta, koska niille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista yllättävää toisin kuin Mikille, joka on mielestäni turvallisuushakuinen ja tylsä tyyppi. Kerkko myöntää seikan. Se sanoo huomanneensa, että hiiret kuvataan usein lastenkirjoissa ja ohjelmissa melko vakavina. Siksi olen alkanut vanhemmiten arvostaa prätkähiiriä, se toteaa mietteliäästi koko neljän ja puolen vuoden elämänkokemuksellaan. Joel ei ota kantaa asiaan, mutta haluaa toisen kaljalanpiilakan."
***

"Ei siinä selittää auta/ on purettava myös koko kylppäri kuitenkin/ käy siihen sorkkarauta/ mä sillä puran vessat ja kylppärit muidenkin" - Leevi & the Leavings

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yle Kirjojen Suomi: Kirsi Kunnas - Tiitiäisen tarinoita (1957)

Kuinka leivänmurusesta taiotaan limpun kokoinen, tai miten kirahvin saa mahtumaan taskuun? Voiko kana vetää hevosta kärryissä? Nämä ja ...