maanantai 9. tammikuuta 2017

Jorma Laitinen - Pajunkissaretkellä


KIRJA. Jorma Laitinen - Pajunkissaretkellä. Runokokoelma, Väylä, 156 s. 2013. Lahjaksi saatu


Runojen minä pohdiskelee elämän suuria kysymyksiä, hetkittäin hengellisessäkin valossa. Luonto tekee vaikutuksen, ihmismielestä löytyy monta tasoa, ja myös suru sekä kaipaus ovat läsnä. Kokonaisuutena Pajunkissaretkellä voisi olla läpileikkaus yhden ihmisen kokemuksista, ehkä vuodesta tai pidemmästäkin ajasta, mutta runot toimivat yksilöinäkin.

Jorma Laitinen on rovaniemeläinen psykiatri, jonka ihmismielen tuntemuksen voi halutessaan nähdä runoistaankin. Syvempien ajattelun tasojen tutkiskelu on kuitenkin herkkää ja rauhoittavaa. Mieleen jäi erityisesti runo, jossa puhumisen tärkeys tuodaan esille. Psykiatri jos kuka tietää sanoa, kuinka avautuminen on avain henkisesti helpompaan olotilaan. 

"Vielä on aikaa. Tule!
On paahtoleipää, siianmätiäkin.
Puhutaan asiat jottei kitkerä vanhuus
harventaisi hiuksia päästämme,
nyhtäisi niitä vähiäkin."

Pidin eniten lapsen tarkkailusta syntyneistä säkeistä, joista hehkuu lämmin ja herttainen isä-lapsi suhde. Elämä on lapselle vielä huoletonta seikkailua, ihmeitä ja uusia asioita vailla aikuisten maailman rajallisempia sääntöjä. Aikuinen on noihin raameihin jo asettunut ja tottunut, mutta löytää takaisin omiin lapsuusmuistoihin sivustakatsojana. 

"Lumileikkien aurinkomajasta
läheltä lapsi katsoo,
minä muukalaisuuttani
etäältä salaa kaipaan."

Uskon, että Laitisen runot ovat erityisesti vanhempien lukijoiden mieleen, sillä elämänkokemus huokuu tapahtumista. Samaistumispinta jos mikä tuo runon lähemmäksi lukijaansa. Pajunkissaretkeltä jää rauha. Tuntuu, ettei ole kiire minnekään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yle Kirjojen Suomi: Kirsi Kunnas - Tiitiäisen tarinoita (1957)

Kuinka leivänmurusesta taiotaan limpun kokoinen, tai miten kirahvin saa mahtumaan taskuun? Voiko kana vetää hevosta kärryissä? Nämä ja ...