14.11.2017

L4 eli Lempparinelonen: uusi kirjallisuushaaste vuodelle 2018

Eri näkökulmien kerääminen kaikista itselle mielenkiintoisista aiheista on innostavaa itseoppimista, niinpä kehitin ensivuodelle uuden kirjallisuushaasteen, Lempparinelosen (L4). Ideana on valita yksi kiinnostava teema, ja koota neljä erilaista teosta sen ympärille:

1 tietokirja
1 romaani
1 sarjakuva tai lastenkirja
1 elokuva tai peli

Haasteen suurin hauskuus on varmasti tarkastella ja ihmetellä, miten samaa asiaa käsitellään ja tuodaan ilmi eri genreissä ja ilmaisumuodoissa. Tätä postausta varten tehdyt esimerkkitaulut osoittivat, että itsessään niiden kokoaminen on jo varsin uteliaisuutta herättelevää. Kokosin esimerkin tänä vuonna luettujen perusteella, mutta ensi vuodeksi mietin vielä tarkemmin uutta aihetta.



Anne-Maarit Koivuniemen Muista minut opetti, mitä Alzheimer-vanhempien omaishoitajana toimiminen voi olla. Mats Strandbergin Hoivakoti vei aiheen yli ymmärryksen rajojen kauhutarinan keinoin. Olen muutama vuosi aiemmin lukenut Paco Rocan sarjakuvan Ryppyjä, jossa mies joutuu viemään dementoituneen isänsä palvelukotiin. Muistan että pidin suuresti visuaalisuudesta, jolla välittyi sairastuneen olemus ja tunnetila, yksittäisten ruutujen vangitsemat hetket olivat hyvin surullisia. Yle Areenassa oli vähän aikaa sitten elokuva Still Alice, jota en ehtinyt katsomaan. Kirjat Pala palalta pois ja 940 päivää isäni muistina kertovat myös tarinoita omaisten näkökulmasta. Tällä kokoonpanolla aiheesta saa jo hyvän käsityksen.

Toinen esimerkki:



Aihetaulujen kokoamiseen jää koukkuun. Esimerkkejä saattaa syntyä vielä yhden blogijutun verran lisää!

Minkä teeman itse valitsisit? Ehdota!

13.11.2017

Uusi lisäys Väritä kirjailija-lukudiplomeihin: Mauri Kunnas


Mauri Kunnas on tänä vuonna ensimmäistä kertaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana teoksellaan Koiramäen Suomen historia. Tämän kunniaksi väritettävien lukudiplomien joukkoon on nyt lisätty kirjailija ja koko Koiramäki-sarja. Kuinka monta olet lukenut?



Kuvat ovat vapaasti tulostettavissa ja ladattavissa täältä, linkki löytyy myös blogin yläpalkista. 

Tällä hetkellä joukkoon kuuluvat myös kirjailjat JP Koskinen, Marko Hautala, Leena Lehtolainen, Elina Hirvonen ja Anna-Leena Härkönen.

12.11.2017

Äänikirjojen paluu arkeen: Storytelin kokeilujakso, nostalgiaa ja Mauri Kunnasta

Hankin Storytelin ilmaisen kahden viikon kokeilujakson, sillä mieleni teki pitkästä aikaa kunnella äänikirjoja piirtäessä. Valikoima on ihan kiitettävän laaja, ja omissa lempigenreissä kuten jännityksessä, lastenkirjoissa ja elämäkerroissa riittää kuunneltavaa useammaksi päiväksi. Ongelmallista kuitenkin on, ettei kuunteleminen onnistu tietokoneen kautta, vaan Storytelin sovellus on pakko ladata puhelimeen tai padille. Tietokoneella työskennellessä ja samalla äänikirjaa kuunnellen on siis kytkettävä itsensä vielä padiin kuulokkeilla. Pahimmassa tapauksessa sekin mokoma on yhtä aikaa laturissa, joten itsensä on helppo tuntea johtojen ja piuhojen saartamaksi. Toivottavasti kuuntelu onnistuisi tulevaisuudessa myös internet-selaimen kautta. 

Ensimmäisten kuunneltavien listalle päätyivät kaikki palvelusta löytyvät Mauri Kunnaksen lastenkirjat, jotka lukee äänikirjakonkari Lars Svedberg. Teoksiin lukeutuvat Robin Hood, Joulutarinat, Aarresaari, Hurjat tarinat sekä Tassulan tarinat. Svedbergin vangitseva, jylhä ääni mukautuu niin jännittävien tilanteiden tulkintaan kuin hauskoihin äänenmuunnoksiin ja hassutteluunkin. Aikoinaan kirjastosta useita kertoja lainattujen Hercule Poirot c-kasettien ansiosta tässä kaikessa tuntuu myös paljon nostalgiaa. Totean myös tämän aina tässä asiayhteydessä: kuuntelisin Svedbergin lukemana vaikka puhelinluetteloa.

Kunnaksen kirjoissa käytetty kieli on valloittavan vekkulia ja monipuolista, ja lapset saavat varmasti uutta materiaalia sanavarastoonsa. Vahvasti visuaaliset ja kuvia tutkimaan houkuttelevat Kunnaksen kirjat on "käännetty" taitavasti äänikirjoiksi. Tarinat ovat jaoteltuina lyhyiksi osioiksi, ja vitsailinkin miehelle kuinka kuuntelu onnistuu niin lapsilta kuin meiltä somessa keskittymiskykynsä menettäneiltä aikuisilta. Yksittäisten teosten kesto vaihteli noin puolesta tunnista reiluun tuntiin.


Joulutarinoissa on aivan erityinen taikansa, ja kyseisen vuodenajan lähestyessä tunnelmaan on helppo virittäytyä Korvatunturin tapahtumiin eläytyen. Tonttujen harrastukset ja elämä kuulostavat niin hauskoilta, että mikäli paikka olisi todellinen, hakisin sinne välittömästi töihin. Mauri Kunnaksen luoma Joulupukki kuulostaa kaiken lisäksi maailman sydämellisimmältä, kilteimmältä ja ymmärtäväisimmältä ihmiseltä koko maailmassa.

Muiden äänikirjojen joukossa seikkailee myös lisää tuttuja hahmoja, kuten Robin Hood, Baskerivillen koira ja Elvis. Jokainen hahmo on hyvin eläväinen ja ihastuttava, omilla erikoisuuksillaan. Kunnaksen tarinoissa ilmenee sama piirre, joka on tullut tutuksi myös Allu Tuppuraisen Rölli-kertomusten parissa; niiden äärellä viihtyvät kaikenikäiset vauvasta vaariin, vain eri kohtauksille, sanavalinnoille ja näkökannoille nauraen. Tämä jos mikä on lahjakkaan tarinankertojan piirre, ja seikkailuihin voi hypätä yhdessä yli sukupolvirajojen, lukien tai kuunnellen. 

Kuuntelimme isän kanssa usein Röllin tarinoita, kun olin lapsi. Voisin lyödä mistä tahansa vetoa, että nauraa höröttäisimme noille tarinoille yhtä paljon nyt kuin liki kolmekymmentä vuotta sitten, ellei jopa kovemmin. Sama taika säilyy Kunnaksen tarinoissa vuosikymmenestä toiseen, missä muodossa tahansa; kirjoina tai äänikirjoina.

"Viistoista miestä ja arkussa luut
Huh hah hei! ja rommia pullo"- Aarresaari 

9.11.2017

5 kohtaa, joilla lisätä muuttamisen aiheuttamaa stressiä!

(c) Spacehouse


1. Muuta toiselle paikkakunnalle, etäisyys vähintään 100 kilometriä. Tästä johtuen sapettaa ajaa edestakaisin, ja syntyy painetta saada koko muuttokuorma uuteen osoitteeseen yhdellä kertaa. Saman paikkakunnan sisällä viitsii vielä ajaa ikkunaan unohtuneen huonekasvin takia. Nyt eletään yhtä juoruköynnöstä köyhempänä.

2. Valitse vuodenaika, jolloin ajokeli on haastava, esim. ensimmäiset pakkaset ja musta jää tiellä. Extrajännitystä saat hirvenmetsästyksen aikaan, jolloin ne huntalot saattavat yllättää loikkaamalla tielle, ja Lappiin päin suunnatessa poroja näkyy tien poskessa ainakin viisi kertaa tunnissa.

3. Varaa ylimääräistä energiaa ja euroja, koska niitä menee kuitenkin yli suunnitellun rajan.

4. Unohda vanhaan asuntoon yli sadan kilometrin päähän Erittäin Tärkeitä Papereita sisältävä laatikko. Se onnistuu, kun on jo kiire toiselle paikkakunnalle noutamaan uuden asunnon avaimia. Sitten kuulet, ettei se unohtunutkaan, mutta se on silti hukassa. Käy muuttolaatikkoläjä ainakin kymmenen kertaa läpi. Tässä kohden saattaa on jo pakko kiroilla.

5. Elä viikko ilman nettiä uutta liittymää odotellessa, koska et tajua tehdä sitä ajoissa. Ristiriitainen vapauden ja ulkopuolisuuden tunne nakertaa vekkulisti aivoja.

Lopputulos: Kaikki ohi ja laatikot purettu. Syvä huokaus. Näissä maisemissa, pienessä kylässä luonnon keskellä, kaikki edellinen unohtuu ja on ihan sama. Lapissa on ihmisen hyvä olla.

Rentouttavaa torstaita!

p.s Onko teillä mieleenjääneitä muuttokokemuksia?

27.10.2017

Sarjishaaste #28: Paras klassikko


Ankkapurhan raunioihin kätketty aarre vie Akun, veljenpojat ja Roope-sedän Skotlannin ylämaille Carl Barksin klassikossa Vanhan linnan salaisuus. Tarina tuli tutuksi Aku Ankan perinteisen joululiitteen, numeron 52 B:n muodossa vuonna 1987. Omalaatuinen taika on aina ympäröinyt 13 x 17 senttisten, vihkomaisten lehtisten lukemista, ja hypistely saa edelleen varsin nostalgisen tunteen aikaiseksi. 

Barksin käsikirjoittama ja piirtämä seikkailu ilmestyi alunperin 40-luvun lopulla, ja Suomessa ensimmäistä kertaa Aku Ankka-lehdissä vuonna 1972. Disneyn sarjakuvien tietokanta-sivustolta löytyy mielenkiintoinen galleria eri maiden versioista, linkki tässä

Tarinan alussa Roope-setä kutsuu salamyhkäisesti sukulaisensa koolle. He matkaavat perintötiluksille etsimään piilotettua aarretta, ja erityisesti Tupu, Hupu ja Lupu jännittävät linnassa lymyileviä aaveita. Richard Ankanmielen haamu, kiviseiniä valaiseva röntgenkone ja partasuinen suvun uskottu Skotti MacTerrier tuovat aarrejahtiin omat juonenkäänteensä.


Tarinan mukaan Aku kärsii reumasta, ja kylmän kolkko linna pahentaa ankkapolon oireita. En muista törmänneeni muihin ankkatarinoihin, joissa joku päähahmoista potisi elinikäiseksi jäävää sairautta - mielenkiintoinen ja hauska yksityiskohta siis. Myös vanha väritystyyli miellyttää silmää, ja kerronnallisuus on silkkaa neroutta.

Olen jo jonkin aikaa haaveillut vanhojen Ankka-tarinoiden pariin palaamista, ja toivottavasti projektille olisi jossain välissä kunnolla aikaa. Vanhan linnan salaisuuden äärellä on ihan oma tunnelmansa, jota on haastavaa pukea sanoiksi. Se on sekoitus kultaisia muistoja, jännittäviä hetkiä, tuttuja hahmoja kohtaan tunnettua kiintymystä ja visuaalista iloa. Kun sarjakuva on jotain enemmän, se on juuri tätä. Lukemista parhaimmillaan. 

21.10.2017

Maalaavat näyttelijät: Jim Carrey

Ihailen suuresti taiteilijoita, jotka kykenevät välittämään töidensä kautta jotain syvempää -itsestään tai koko maailmastamme. Abstrakti ja suurieleinen taide ei ole välttämättä aina sitä yleisöystävällisintä, ja tällöin haastattelut ja taiteilijan kertoma voivat toimia merkitysten avaajina. Niiden lukeminen ja katsominen kannattaa myös silloin, kun haluaa todella ymmärtää luovan tekijän sisimmästä jotain. 

En tiedä onko tämä jokin ikä- vai henkisen kasvamisen juttu, mutta myös itselle on vasta hiljattain alkanut avautumaan koko taiteen maailma entistä järisyttävämmässä mittakaavassa. Olen ollut visuaalisten luomusten edessä itsepintaisen kiinnostunut vain kaikesta selvästä ja esittävästä, tehden sitä itsekin, mutta nyt... jokin toinen portti on auennut. Tauko omassa työskentelyssä on saattanut vaikuttaa, kuinka yhä enenevässä määrin katson ja näen. Kiinnostus on laajentunut, ja kaiken sen edessä voi vain haltioitua loputtomiin. Kuin askel taiteen eteisestä olohuoneeseen.

Liekö Hollywood-näyttelijöiden parissa on meneillään jokin buumi maalata, en tiedä, mutta kuten Anthony Hopkinsin primitiivisiä hahmoja katsoessa, voi Jim Carreynkin kohdalla todeta luovan ilmaisun ulottuvan näyttelijälahjojen ulkopuolelle.

"Eva", 2016 @Jim Carrey

Minidokumentissaan I needed Color Carrey kertoo lapsuutensa ja avioeronsa jälkeisten tuntemusten kautta tavastaan ja tarpeestaan luoda. Maalaaminen on terapiaa. Oman kotinsa galleriakseen ja työskentelystudiokseen muuttanut Carrey on persoona, joka osaa todella pukea sanoiksi sen, mitä sanattomalla ilmaisullaan viestii. Kuusiminuuttinen video näyttää myös mielenkiintoisen kontrastin komediarooleistaan tunnetun ja vakavamielisemmän taiteilijamiehen eri puolissa.

"Making art in general is not really a choice. Even acting—all this stuff is the same thing to me. It’s just different modes of creativity." - Jim Carrey, W magazinen haastattelussa


16.10.2017

Maalaavat näyttelijät: Sir Anthony Hopkins

Henkilön Anthony Hopkins (@anthonyhopkins) jakama julkaisu


Vaikka Sir Anthony Hopkins säilyy ikuisesti mielessäni Hannibal Lecterinä, on aateloidusta näyttelijäkonkarista kuoriutunut viime vuosien aikana myös mielenkiintoinen taiteilija, jonka seuraamista ei voi jättää väliin. Pian 80 vuotta täyttävä Hopkins on ahkera Instagramin käyttäjä, ja julkaisee tilillään kuvia huikaisevan värikylläisistä teoksistaan. Primitiivisiksi kuvailemiaan töitä on ollut esillä jo useissa näyttelyissä, neljä- ja viisinumeroisilla hintalapuilla varustettuna. Olisimpa rikas.

Ilmeisen multitalentti Sir Anthony kertoo hypnoottisen kiehtovasti maalaustensa taustoista ja työskentelytavoistaan omilla Anthony Hopkins Art-sivuillaan. Mies on ollut avoin menneisyyden alkoholiongelmastaan ja kariutuneista avioliitoistaan, mutta nyt seesteinen taiteilija maalaa liki päivittäin, vaimonsa kannustamana.

Hopkinsin kuvagalleria Instagramissa on räiskyvän värikorea ja hyväntuulinen, huumoria unohtamatta. Kuin emme koskaan voisi unohtaa yhtä tiettyä roolia... 


Henkilön Anthony Hopkins (@anthonyhopkins) jakama julkaisu

15.10.2017

Parasta nyt Netflixissä: Marvelin supersankarisarjoja joka lähtöön

TV-SARJA. Netflix Originals: Marvel's Iron Fist, 2017. N: Finn Jones, Jessica Henwick, Tom Pehlprey, Jessica Stroup

Odotan aina eniten sarjoilta, että jo ensimmäinen jakso kaappaa koukkuunsa. Usein tällä tavoin tapahtuessa koko kausi menee eskapismin pauloissa, ja on intensiivisen kerronnan merkki. Näin kävi myös The Iron Fistin kanssa, joka on yksi Netflixin Marvel-sankareita tutuksi tekevistä Netflix Original-sarjoista. Alkuperäiset sarjakuvat ovat lukematta, mutta sitäkin kokemusta vailla tv-sarja niputtaa mielestäni ensimmäisellä kaudella onnistuneesti yhteen kaiken olennaisen: sankarin kasvutarinan (virheineen ja oppimisineen), hyvikset vastaan pahikset - asettelun sekä aimo annoksen juonenkäänteitä. 

Sarja on saanut osakseen erittäin nihkeää kritiikkiä, joka kieltämättä herättää vain suurempaa kiinnostusta, koska oma mielipide on päinvastainen. Arvosteluissa on vedetty mukaan jopa Donald Trump, ja nimikkoroolissa näyttelevä Finn Jones on vastannut ymmärtävänsä, miksi "white American billionaire superhero" on vaikeasti samaistuttava hahmo. On kiinnostavaa huomata, kuinka erilaisiin asioihin kiinnitämme katsomassamme huomiota. Edellämainittu näkökulma on täysin ymmärrettävissä, kun katsomaansa peilaa nyky-yhteiskuntaan. 

Oma keskittymiseni tarttui hahmojen keskeneräisyyteen ihmisinä. Jokaisella on jokin henkinen taakka painamassa takaraivoa, ja ihmissuhteiden hoito vailla järkeä. Moni hahmo on hukassa itsensä kanssa, mutta siltikin he onnistuvat hetkittäin kohtaamaan keskenään. Koska hahmot ovat näinkin raakileita, antaa ensimmäinen kausi tuleville tapahtumille täyden potentiaalin. Mitä katsottavaa yleisölle jäisi, jos kaikki olisivat heti valmiita? Maailman pelastamista, ehkä. Sinne on Iron Fistillä vielä matkaa.

Vuoden 1977 sarjakuva ja 2017 tv-sarja

Tarina alkaa päähahmo Danny Randin (Finn Jones) saapuessa rähjäisenä pilvenpiirtäjään, perheensä nimeä kantavan suuryrityksen tiloihin New Yorkiin. Kukaan ei usko partasuisen kulkurin ulkomuodolla näyttäytyvän Dannyn henkilöllisyyttä, sillä perheen tiedetään kuolleen lentokone-onnettomuudessa 15 vuotta sitten. Yhtiön johdossa olevat, vanhan yhtiökumppanin lapset Joy (Jessica Stroup) ja Ward Meachum (Tom Pehlprey) heittävät valehtelevan outolinnun ulos. Alkaa herätä kysymyksiä, joiden vastaukset aloittavat kokonaisuuden hahmottumisen pala palalta; missä Danny oli 15 vuotta? Missä hän on oppinut kung fu-taituriksi?  Moderni maailma, liikemiespiirit mutta hyvin alkukantaisesti reagoivat ihmiset saavat aikaan sopan, josta ei puutu draamaa, sekasortoa ja toimintaa. Kyseenalainen moraali ja oman edun tavoittelu käyvät taistoa pieneltä näyttävää oikeudenmukaisuutta ja hyvyyttä vastaan.

Dannyn hahmo on käsikirjoitettu taitavasti rasittavan naiiviksi ja varsin itseriittoiseksi nuoreksi mieheksi, joka ei hahmota vielä elämänsä ydintä. Fyysisten ja henkisten voimien keskittäminen ja hallitseminen Rautanyrkiltä odotettavalla tavalla ovat vielä lapsen kengissä.  Lempihahmoksi nousi ehdottomasti Ward Meachum, jonka takorautainen ryhti luhistuu huumesekoilujen seurauksena, ja perin pintaliitoiselta vaikuttavan työn seuraamukset näyttävät näin businessmiehenkin olevan vain ihminen. Meachumien perheenjäsenten tilanne osoittaa vääräksi myös sen yleisen uskomuksen, että raha ja valta takaisivat onnen. 

Toinen onnistunut näyttelijäsuoritus on Jessica Henwickin esittämä Colleen Wing, Dannyn ystävä ja vähän muutakin, joka asettaa usein itsensä vaaraan vain toisten tähden, toimien epäitsekkäämmin kuin itse supersankari. Sarjan badass-leima kuuluu ehdottomasti hänelle.

Marvelin ja Netflixin yhteistyönä ovat tähän mennessä syntyneet sarjat Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage ja Iron Fist, sekä koko joukkion yhdistävä Defenders. Trailerit lupailevat toinen toistaan hektisempiä ja jännittävimpiä tapahtumia. Moni arvostelu on kuopannut Iron Fistin koko sarjatarjonnan pohjimmaiseksi, joten odotan suurella uteliaisuudella muiden kerronnallista sisältöä. Niistä myöhemmin!

TRAILERI:



13.10.2017

Tommi Kovasen selviytymistarina nostaa aivovammat puheenaiheeksi

KIRJA. Tommi Kovanen & Jenny Rostain - Kuolemanlaakso. Bazar, 2017. 236 s. Mistä: Arvostelukappale

"Yhtäkkiä kuului kova pamaus ja maailmani musteni. Tajuntani valtasi hiljaisuus.
Pelikello pysähtyi aikaan 00:11 ja peli vihellettiin poikki." 

26 tammikuuta 2013 Tommi Kovanen jäi Rauman Lukon ja Bluesin välisessä ottelussa kuolemanlaaksoon. Jääkiekkotermi viittaa tilanteeseen, jossa kaksinkamppailussa kolmas pelaaja tulee mukaan pimeästä kulmasta, aiheuttaen näin tarpeettoman vaarallisen tilanteen. Tuon taklauksen seurauksena Kovaselle aiheutunut aivovamma syöksi miehen elämän pois raiteiltaan. Jääkiekkoilijana häneltä katosi kyky luistella entiseen tapaansa, toteuttaa ammattiaan ja lapsuuden haavettaan. Siviilielämässä muisti, tunteet, harkintakyky ja sen myötä myös avioliitto, itsevarmuus ja päivittäisten asioiden hoitaminen vaikeutuivat ja lopulta pettivät kokonaan. Tuttuna ja rakkaana elementtinä jää pettikin henkisesti alta. Tämä kaikki johti itsemurhayritykseen ja lopulta psykiatriseen hoitoon. Kuinka kaikkensa menettäneenä voi vielä nousta? Tämä selviytymistarina saa lukijalleen vilunväreitä.
"Se oli kirjaimellisesti kuolemanlaakso. Ei sitä taklausta turhaan siksi kutsuttu. Vammaan johtaneeta pelistä oli kulunut vasta hiemanyli puolitoista vuotta - ja jo nyt minue tuijotti peilistä mie, jonka silmät olivat kuin ihmisen, jonka sielu on käynyt nukkumaan juuri ennen kuolemaa. "

Haastatteluissa Kovanen on kertonut halustaan lisätä tietoisuutta aivovammoista.  Hän kokee myös, ettei edes jääkiekkopiireissä varsin yleisestä vammasta puhuta tarpeeksi. Tapahtuneen jälkeen mies hiljennettiin sakon uhalla pysymään tilanteensa yksityiskohdista vaiti. Pahimmillaan aivovamman oireet muistuttavat kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja tutkimukset osoittavat kohonnutta itsemurhariskiä.  Käy sanomattakin selväksi, että kirjalla on paikkansa keskustelun avaajana.

Esipuheissa sekä Kovanen että kirjan teossa avustanut Jenny Rostain kuvaavat lyhyesti teoksen syntytarinaa ja tekoa; Tommi kertoi, Jenny kirjoitti. Anna-lehden artikkeli paljasti hiljattain, että yhteisen projektin myötä kaksikon välille syntyi myös parisuhde. Kipeistä asioista puhumisen tärkeys ja sen tuomat mahdollisuudet sekä apu korostuvat jälleen.

Tapahtumien kuvaus avaa mielenkiintoisella tavalla myös jääkiekkopiirejä. Maskuliinisena ja äijämäisenä katsojille tutuksi tullut laji näyttäytyi Kovaselle oman kokemuksen myötä myös kuppikuntana, jossa pelaajat ovat pyramidin pohjimmaisina. Toisinaan yleisölle halutaan antaa tietty mielikuva, vaikka totuus olisi aivan toinen. Väkisin herää kysymys: kumpi haittaa lajin mainetta enemmän: asioista rehellisesti ja avoimesti puhuminen, vai tilanne jossa menneisyyden vääryydet tulevat esiin jälkikäteen, niin että pakon edessä vastuussa olleet joutuvat selittelemään tekojaan? Vastaus tuntuu selvältä.

Kuolemanlaakso on muistutus ihmisen haavoittuvuudesta, mutta myös huikeista selviytymistaidoista. Halu yrittää vielä kerran saa ihmisen ylittämään vuoren kokoisia haasteita. Jo sanana aivovamma herättää pelkoa ja epävarmuutta, joten kirja on ehdottomasti oikealla asialla sekä tietoisuuden lisääjänä että keskustelun herättäjänä. Jos luet tänä vuonna yhden suomalaisen elämäkerran, lue tämä. 

9.10.2017

"Kuu kaikkein kaunein on"

Maija Karman kuvitus Kirsi Kunnaksen runoon Siilin kuutamo. Tiitiäisen satupuu, WSOY, 1956


Yö hiipii sukkasillaan
varpahillaan
kukkien luona nurmikolla
ja yli nurmikon
ja itkee rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.

Ja siili kyynelehtii
minkä ehtii
tunteissansa kuutamolla
 - on hetki kuutamon -
ja istuu rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.

Kuu kulkee kultaisena
punaisena
ruusun lailla huumaavana
ja pienen karkelon
se tanssii rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu kaikkein kaunein on.

Kuu tanssii pyöreänä
yönä tänä
kukkien luona nurmikolla,
se on niin vallaton
ja nauraa rannalla kaislikossa.
Kaislikossa
kuu siilin rakkain on.

Kirsi Kunnas: Siilin kuutamo. Tiitiäisen satupuu, 1956

28.9.2017

Sarjishaaste #8: sarjis joka tekee minut onnelliseksi


Darby Conley: Get Fuzzy

Lemmikin omistajana puhuvat eläimet uppoavat useimmiten kuin häkä. Persoonallisten karvaturrikoiden kanssa eläessä arkinen huumori alkaa väkisin vuosien saatossa liittymään yhä enemmän niiden elämään (tai ainakin meillä, teilläkin?), ja sisäpiirihuumori kodin seinien sisällä ei ehkä aukeaisi alkuunkaan ulkopuolisille, varsinkaan ei-eläinihmisille. Olen siis täysi napakymppi-kohderyhmä Get Fuzzylle, ja strippien suosio on helppo ymmärtää: tämä on yksi suuri lemmikinomistajien sisäpiirivitsi.

Get Fuzzy alkoi ilmestyä piirtäjä Darby Conleyn toimesta vuonna 1999. Itseriittoinen ja sarkastinen siamilaiskissa Bucky sekä pehmoinen pullaposkikoira Satchel kähisevät kuin kissat ja koirat. Inhimillistetyt toimintatavat ja jutut nostavat esiin varsin perinteisiä rooleja näiden kahden lajin välillä. "Voit omistaa koiran, mutta kissa omistaa sinut" pätee myös omistaja Robin kohdalla.



Uusia strippejä ei käsittääkseni enää ilmesty, mutta vanhoissa riittää elämää ainakin omille nauruhermoille yhdeksän kissan hengen verran (vähintään).



26.9.2017

JP Koskinen - Kannibaalien keittokirja

KIRJA. JP Koskinen - Kannibaalien keittokirja. Like, 2017. 215 s. Mistä: Arvostelukappale 


"Liha, jota henki ei elävöitä, on vain lihaa."

Tässäpä teos kuin neljän ruokalajin illallinen, laadukkaista raaka-aineista valmistettuna, värikkäässä kääreessä tarjoiltuna. Kokki-Koskinen on loihtinut huikean lopputuloksen, jonka valmistuksessa ei ole pihistelty mielikuvitusta tai arkailtu äkkijyrkkää yllätyksellisyyttä. Kannibaalien keittokirjan voi hotkaista brutaalein ottein ahnaasti tai viipyilevästi viinin kera. Joka tapauksessa olo jää kylläiseksi ja hymyileväksi kuin Atrian mainosta mukaillen: hyvä kirja, parempi mieli. 

Oskari Patamäki on introvertti mainostoimiston työntekijä, jonka todellinen intohimo piilee makujen ja ruuan maailmassa. Oman keittokirjan käsikirjoituksen valmistumista alkaa häiritä uusi pomo, joka pyörtää Patamäeltä etätyö-mahdollisuuden. Uusien arkikuvioiden ahdistama mies joutuu luovimaan ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi. Ainoa joka todella ymmärtää Oskaria ja hänen synestesian lailla toimivaa hahmottamista tuoksujen ja makujen äärellä, on veli Markus. 

Persoonallisten hahmojen ja juonenkäänteiden äärellä viihtyy kuin viiden tähden ravintolassa. Menu on uusi ja korkkaamaton. Huumori pihisee mustana kuin pohjaan palanut ruoka. Lukiessa tuntui uskomattomalta, kuinka näinkin tiiviiseen pakettiin (251 sivua) voi mahtua niin moninainen tyylillinen skaala, selvän kokonaisuuden säilyttäen. Nauratti makeasti, hämmensi härskisti, sykähdytti tuoreella tavalla ja jätti pitkään viipyvän jälkimaun. Kuten todettua, neljän lajin kattaus. 


"Usein paras kokki on juuri se, joka tekee hiukan huonommista aineksista erinomaista ruokaa."


Tiedän mitä luen jouluna kinkun valvojaisissa. 

Kirja lyhyesti ja ytimekkäästi: Ennakkoluulottomille satiirin ja pihvin ystäville

23.9.2017

Sarjishaaste #11: Sarjis, josta muistan joka ruudun


Joihinkin asioihin assosioituu vahvasti tietty muisto, ja tämä on itselle yksi niistä: Aku Ankan Taskukirja numero 130, ja erityisesti ensimmäinen tarina Tottako vai haaveunta? En edes tiedä, kuinka monta kertaa olen sen lukenut, mutta kyseinen taskari on kulkenut mukana 90-luvun alusta lähtien, ja sen pariin on palattu epäsäännöllisen säännöllisesti. Tarina oli ensimmäinen, jonka muistan kolahtaneen isosti, ja taskareiden ahminta alkoi todenteolla. Monet muut Akun ja kumppaneiden seikkailut eivät ole syöpyneet yhtä tarkasti mieleen, mutta taskukirjojen kansista muistaa usein, onko sisällöstä pitänyt vai ei. 
Numero 130 on ilmestynyt vuonna 1991, aikana jolloin joka toinen aukeama oli vielä mustavalkoinen. 

Alkuteos Traum oder Wirklichkeit?
Suomennos Renne Nikupaavola
Tekstaus Aaltonen
1991
kuvat @Disney

Tupu, Hupu ja Lupu ovat huolissaan Akusta, joka päivät pitkät haaveilee pihalle parkkeeratun laivan kannella, mieli muissa maailmoissa. Öisin Akun uniin ilmestyy mystinen prinsessa, mutta uni muuttuu pian painajaiseksi: luihunaamainen rotta vie kaunokaisen, eikä unikuvien tulkinnasta tule tolkkua. 


Samaan aikaan Pasifika-planeetalla Prinsessa menettää rauhantahtoisen kansansa ja kotinsa
rosvoritari Ratte Bandidolle. Rotta on suistanut oman planeettansa luonnonvarat perikatoon, ilmasto on muuttunut ja puut loppu, joten uusi planeetta joutuu julman ryöstöhyödyntämisen kohteeksi (tämähän on ajankohtaista dystopiaa! :D ). Pasifika alistuu Ratten tyrannialle, ja Prinsessa lukitaan tyrmään.

Ala-asteikäisenä 90-luvun alussa ei voinut vielä ymmärtää mitään ilmastonmuutoksesta, eikä aiheesta taittu yleisesti puhua muutenkaan juuri lainkaan. Nyt, yli 25 vuotta myöhemmin, tarinaa voi tarkastella ihan uudessa valossa, kun uutisissa vilisevät jo otsikot Marsiin muutosta ja luonnonvarojen ylikulutuksesta. Tarinan krediitteihin voidaan siis luetella myös ajattomuus, mielenkiintoinen verrannollisuus yhteiskuntaan ja ahneuteen planeetan kustannuksella. 

Pasifikan kansalta puuttuu välineistö ja taito vastarintaan, joten Prinsessa keksii lähettää rohkean nuorukaisen hakemaan avuksi Aku Ankkaa maasta. Yhdessä kansan vanhimman kanssa he punovat juonen joka harhauttaa Ratte Bandidoa, ja nuori pasifikalainen ankka matkaa toiseen aikaulottuvuuteen hakeakseen apua.


Huonotuurinen ja usein mokaileva Aku on kerrankin sankari, ja Ratte saa ylivertaisen vastustajan. Ammuttujen suolarakeiden ja mankasta soitetun älämölön (Pääppösten rap-tykityksen) avulla vallankaappaajan joukot kukistuvat yksinomaan Akun ansiosta. 


Sanavalinnat ja vuoropuheet ovat tuttua laatua, ja joukosta löytyy muutama helmikin. Taskareiden suomentajia voi kiittää sanavarastosta, joka lukemisen parissa on karttunut. Lentävät lauseet, nimiväännökset ja huumori ovat jo kulutettuja mutta yhä päteviä kehuja. Vanhojen taskareiden värityksessäkin on jotain silmää miellyttävää simppeliyttä.


Akun saapumisella Pasifikalle on kuitenkin pian ikäviä seurauksia. Planeetan ennen sodasta mitään tietämätön ja seesteinen nuoriso ottaa mallia asetta räiskivästä maan ankasta. Vanhojen neuvoston ohje Prinsessalle on lähettää Aku pikimmiten takaisin omaan kotiinsa, ennen kuin pasifikalaiset lapset turmeltuvat täysin. Surumielin valtansa takaisin saanut hallitsija lähettää nukkuvan sankarin paluumatkalle maahan.

Aku herää hyttinsä riippumatosta lähtöään seuraavana aamuna, kuin ei olisi missään ollutkaan. Viereltä löytyy jäähyväiskirje Prinsessalta. Veljenpojat ovat edelleen ymmällään omituisesti käyttäytyvästä sedästä, joka viimeisessä ruudussa polttaa kirjeen surkea ilme naamallaan.