sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhani Sokka - Playmore


KIRJA. Juhani Sokka - Playmore. Arktinen Banaani, 2016. 95 s.

Playmore pilailee pelaajien arkielämän kustannuksella hulvattomin kääntein. Huumori on sen verran lokeroitunutta, että mahdollisesti kaiken irti saadakseen on oltava itse pelaamista harrastava tai skeneä muutoin tunteva. Oiva lahjaidea siis (kotimainen vieläpä!) tälle kohderyhmälle.

Nimihahmo John Playmore on antaumuksella lajille itsensä uhrannut mies, jonka todellisuus ja pelien vaihtoehtomaailma sekoittuvat joskus keskenään. Hän elää kuitenkin onnellisessa asemassa, sillä sekä ystävät että tyttöystävä Elaine jakavat saman harrastuksen. Tinkaa syntyy siitä, kenen vuoro on pelata, kuka päihittää kenet, tai tuliko törsättyä liikaa pelikaupassa. John ja Elaine ovat pariskunta, jonka elämästä lukija voi tehdä helposti lisäpäätelmiä: synttärikakut leivotaan varmaan konsoliohjaimen muotoiseksi, ja mahdolliset lemmikkieläimet nimetään Marioksi tai Luigiksi. He uppoutuvat rakkaaseen elämäntapaansa, joiden kommelluksista tulee lukijallekin sisäpiirivitsejä.



Playmore on Juhani Sokan esikoisalbumi, ja kustantaja Arktinen Banaani sarjakuvafanien yksi parhaista ystävistä. Kovakantinen ja 95-sivuinen kirja oli helppo hotkaista kerralla, mutta se on hupaisaa selailtavaa myös satunnaisesti, stripeittäin sieltä täältä. 

Hahmot ovat persoonallisesti piirrettyjä, ja erityistä hilpeyttä aikaansai ero Johnista silmälasit päässä ja ilman laseja. 

Johnin intohimoa ja mieltymystä vanhoihin peleihin voi ymmärtää kuka tahansa, joka on jonkin nostalgisen keräilyn tai harrastuksen lumoissa. Monta versiota samasta kohteesta ei ole mitenkään tavaton hankinta, ja säilytystilasta on krooninen pula. Kokoelmaansa joutuu silloin tällöin myös puolustelemaan ystäville tai sukulaisille. Piirtäjä on selvästi hahmonsa elämän ytimessä monella eri tasolla, ja se tuo tilannekomiikkaan omat värinsä.



perjantai 16. kesäkuuta 2017

Jari Peltonen - Kylmälän murhat: Sokea hieroja

KIRJA. Jari Peltonen - Kylmälän murhat: Sokea hieroja. Otava, 2016. 125 s.

"Meillä on siis vainaja ilman mitään papereita. Mies on pukeutunut kalliisiin merkkivetimiin ja makaa kuolleena keskellä kesää vesisateessa bussipysäkillä häkämyrkytykseen kuolleena. Onko kellään ideoita?"

Kylmälä on kylä, jossa poliisia työllistää lähinnä paikallisten baaritappelut. Kun bussipysäkiltä löytyy kuolleena kalliisti pukeutunut sokea mies, joutuu virkavalta ymmälleen. Kyselykierros kyläläisten keskuudessa ei tuota minkäänlaista lisätietoa mysteerimiehen henkilöllisyydestä, eikä lehti-ilmoitus liioin. Poliisin suorittaessa perusteellisia tutkimuksiaan varakkaiden miesten rouvat kauhistuvat tahoillaan nähdessään kuvan sanomalehdessä.

Jari Peltonen on graafikko ja sarjakuvapiirtäjä, joka asuu osan vuodesta sarjakuva-albuminsa nimipaikassa. Länsiväylä-lehden nettisivuilta löytyy hauska artikkeli, jossa Peltonen kertoo Kylmälän murhien syntyyn vaikuttaneesta ajatuksesta.
"-Ystävien kanssa kerran puhuttiin televisiosarjasta Midsomerin murhat ja vitsailtiin, miten ihmeessä sarjan britti-idyllin kylässä voidaan murhata ihminen per viikko. Jos Kylmälässä olisi näin, ei täällä uskaltaisi asua kukaan", dekkaripiirtäjä nauraa. Toden totta tragikoominen ajatusleikki. Sarjakuvan luomassa vaihtoehto-todellisuudessa kaikki on mahdollista!

Sokea hieroja aloittaa Kylmälän murhat-sarjan. Sen omien Facebook-sivujen mukaan Kyläkauppias katoaa-nimisessä kakkosalbumissa on luvassa jotain kansainväliseen lihamafiaan liittyvää, ja sneak peak-kuvien myötä olo muuttuukin malttamattomaksi lukemaan pääsyn odotteluksi. Kaikesta tästä on helppo enteillä kotimaista sarjakuva-antia, joka kestää kyllä useamman lukukerran mutta jonka jatkoa odottaa jo edellisten kansien sulkeuduttua.

Murhaa tutkivaan poliisikaksikko Väinöön & Calleen on helppo tykästyä. Jälkimmäinen on tunnontarkalta ja rehdiltä vaikuttava mies, joka suomenruotsalaisuuttaan puhuu välillä kaksikielisesti. Väinö Vaitinen on partneriaan suurpiirteisempi ja rennompi, mies joka silloin tällöin nollaa ajatukset ja stressin kantabaarissa mutta on välittömästi valmis toimimaan, mikäli tilanteet sitä edellyttävät  —jopa rapulassa.

Erityisen onnistuneena koin tunnelman välittymisen, joka muuttuu eläväisesti juonen mukana. Huumoria ja tilannekomiikkaa ei Kylmälästä myöskään puutu. Dekkari sarjakuvamuodossa on viihdyttävä keino livistää tästä hetkestä, tosin ei käy kieltäminen etteikö Sokeaa hierojaa olisi helppo kuvitella myös romaanina. Kuvallisen kerronnan keinoin rikoskirjallisuuden ystävä saa toisenlaisen tavan kokea ajatuksia haastavan mysteerin ratkomista. 


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Agatha Christie - Salaperäiset rukiinjyvät


KIRJA: Agatha Christie - Salaperäiset rukiinjyvät. WSOY, 1982. Alkup. A Pocket Full of Rye, 1953. 264 s. Oma ostos.

Salaperäiset rukiinjyvät julkaistiin alkuperäisnimellään A Pocket Full of Rye vuonna 1953, ja kuten Christien kirjoissa usein, aikamatka englantilaiseen kartanoon hovimestareineen ja sisäkköineen on tälläkin kertaa antoisa. Hahmojen pidättyväinen ja hienostunut käytös kätkee taakseen suuria salaisuuksia.

Tarinan keskiössä oleva varakas Fortescuen perhe on ironisen itseriittoinen joukkio. Omapäinen ja voimakastahtoinen isä johtaa yritystään riskialttiisti ja muista välittämättä.  Kotona odottaa nuorikko vaimo, jonka motiivit avioliitolle ovat kaikkien tiedossa. Jälkikasvusta veljeksistä toinen tietää isänsä hoitavan liikeasioitaan aivan väärin, ja toiselle tärkeintä on ainoastaan päästä seikkailemaan. Vain kiltisti käyttäytyvä sisko alistuu isänsä uholle. Koko muu perhe joutuu suurennuslasin alle, kun Rex Fortescue kuolee työpaikallaan juotuaan kupillisen teetä. Äkkiväärästä perheenpäästä ei juuri kukaan pitänyt, ja perintösummien suuruus langettaa motiivin useammalle. Murhatutkimusta johtava tarkastaja Neele saa avukseen myös neiti Marplen, joka jää päättelemään tapahtumien kulkua taustalle, ollen merkittävässä osassa vasta kirjan loppupuolella.

Salaperäiset rukiinjyvät on suomennettu 1982, ja se sisälsi muutamia varsin huomiota herättäviä lauseita (ei missään nimessä häiritseviä, lähinnä hupaisia). Yksi lemppareistani oli rouva Fortescuesta useamman kerran käytettty sana himonamu. Nainen oli näet kovin miehenkipeä, ja olemus täynnä vastakkaiseen sukupuoleen vetoavia piirteitä. Sanavalinta herätti hilpeyttä, mutta eiväthän Christien kirjat vakavia olekaan, päinvastoin. Olisi hauska tietää, mikä oli englanninkielinen versio. Käännöskukkanen oli ehkä tullut myös lauseen "En voi auttaa sitä" kohdalla, kun alkuperäinen on oletettavasti kuulunut I can't help it. Osuvampi muoto kontekstissaan olisi ehkä ollut "en voi sille mitään". Nämä olivat kuitenkin harmittomia ja harvoja huomioita, joihin tarrautuu silkasta uteliaisuudesta kieltä ja kääntämistä kohtaan.

Christiet ovat aina hyvin nopealukuisia. Jokin niiden yleisessä tunnelmassa, sympaattisessa (jo edellä mainitussa) huumorissa, nokkeluudessa ja hahmojen rakastettavuudessa saa ahmaisemaan kirjat hetkessä. En ole vielä koskaan lukenut kirjailijan alkuperäiskielisiä teoksia, ja olisikin hauska kokeilla, kuinka tutut tunnelmat silloin välittyvät. Siinäpä tavoite tälle vuodelle.

Kesä ja dekkarit ovat jälleen täällä.

****
Neljännen kerran järjestettävä Dekkariviikko on alkanut tänään, ja blogeissa sekä sosiaalisessa mediassa tunnisteella #dekkariviikko löytyy varmasti lukuvinkkejä rikosten ja mysteerien ystäville!

perjantai 9. kesäkuuta 2017

JP Koskinen - Helmikuun kylmä kosketus



KIRJA. JP Koskinen - Helmikuun kylmä kosketus. Crime Time, 2016. Arvostelukappale

"Minulle riittää, että totuus valkenee heille silloin, kun se on liian myöhäistä. Se on aina hetkistä paras."

Kaupunginjohtajan poika katoaa, mutta perhe ei halua tapauksesta poliisiasiaa. Kolmenkymmenen asteen pakkaset paukkuvat, eikä rikoskaan hyisiä piirteitä paljastaessaan lämmitä.

Helmikuun kylmä kosketus on viime syksynä julkaistu Murhan vuosi-sarjan toinen osa, jota kirjailija JP Koskinen rakentaa kuukausi ja kirja kerrallaan. Tammikuun pimeä syli ilmestyi niin ikään vuonna 2016, ja seuraava, Maaliskuun mustat varjot, on tullut ulos tämän vuoden alussa. Konsepti on varsin mielenkiintoinen ja lukijan näkökulmasta erittäin koukuttava. Kalenteri on teeman mukaisesti osana jokaista kansikuvaa.

Jahkailin pitkään, aloittaakko sarjaa toisesta osasta, sillä "Tammikuu" on minulta lukematta. Paljastui, ettei suoraan kakkososaan hyppääminen haittaa juonessa pysymisen kannalta, joskin syntyi ehdoton tarve saada lukea myös tuo ensimmäinen osa.

Henkilökeskiössä ovat yksityisetsivä Kalevi Arosuo sekä hänen sisarenpoikansa Juho Tulikoski. Kirjan alussa esitellään sukupuu, joka auttaa myös muiden kirjassa esiintyvien henkilöiden perhesuhteiden hahmottamisessa. Juho Tulikoski toi mieleeni vastentahtoisen Watsonin, joka auttaa enoaan tutkimuksissa, jahka jotain parempaa työtä ilmaantuu. Tapahtumat ja kokemukset muuttavat ihmistä, joten odotan todella mielenkiinnolla, kuinka hahmot kasvavat, suhteet etenevät ja vihjaillut perhesalaisuudet paljastuvat.

Hyvä dekkari muodostuu mm. ennalta-arvaamattomuudesta, ja paras lukukokemus etenkin jännityskirjallisuuden kohdalla on aina se, kun tulee kunnolla vedätetyksi. "Helmikuuta" lukiessa siirsin omat epäilykseni rikoksen tekijästä henkilöstä toiseen, ja olin jo aika varma...mutta mönkään meni! Nauratti.

Etsivä Kalevi Arosuo pureutuu herkästi dekkarinystävän sydämeen, ja salapoliisiviittauksia jatkaakseeni kutsuinkin häntä lempinimellä Hämeenlinnan Hercule Poirot. Omiin aivoihin luottava, älykkyytensä hämmäntäessä muiden reaktioista nauttiva ja ovela mies toi usein mieleeni belgialaiskollegansa, jonka seikkailut ovat tuttuja lapsuudesta lähtien luettujen kirjojen pohjalta. Tämä toi uuteen teokseen jotain tuttua, joka tuntui kotoisalta.

Maaliskuun mustat varjot jatkaa Kalevin ja Juhon edesottamuksia. Säät alkavat kaiketi hiljalleen lämmetä myös täällä todellisessa elämässä, samalla kun Murhan vuoden edetessä rikostapaukset toivottavasti vain kuumenevat entisestään kesää kohti mentäessä!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Marja-Liisa Vilhunen - Hoitajan arkipäivä

KIRJA. Marja-Liisa Vilhunen – Hoitajan arkipäivä. 148 s. 2016, Reuna. Arvostelukappale

Potilaskohtaamisessa saattaa tulla nyrkistä. Toisinaan puhuminen harhaisen kanssa ei vie puusta pitkälle, ja äärimmäisissä tapauksissa on turvauduttava lepositeisiin, niin potilaan oman kuin hoitohenkilökunnan turvallisuuden vuoksi.

Liki 40 vuotta alalla työskennellyt Marja-Liisa Vilhunen kertoo kirjassaan psykiatrisen sairaanhoidon opettamasta tieto-taidosta, kokemuksen tuomaa hiljaista viisautta unohtamatta. Mistään sensaatiohakuisista paljastuksista ei ole kyse, vaan kirjoittaja nostaa pöydälle kohtaamiaan asioita rauhallisen rehellisesti.

Sote-uudistukset ovat saaneet terveysalan ulkopuolisetkin kohdistamaan huomionsa työntekijöiden arkeen. Vilhunen pohtii mm. kutsumusammatin ja siitä saadun palkan suhdetta, ja tuo esille myös huolen jo nuorten hoitajien työuupumuksesta. Olematta itse alalle pyrkivä ja vain uteliaisuusopiskelija oman kirjahyllyn äärellä, uskallan suositella tätä niin mielenterveysalalle pyrkivälle kuin sairaanhoitajan ammatista kiinnostuneille. Kirja antoi runsaasti ajattelin aihetta monesta näkökulmasta.

Lukija saa sairaanhoitajan ”kenttätyöstä” myös lyhyen historiakatsauksen Vilhusen muistellessa työskentelytapoja useamman vuosikymmenen takaa. Asiat ja asenteet ovat muuttuneet -onneksi.

”Eri aikakausina tärkeysjärjestys on vaihdellut. 60-luvulla oli tavattoman tärkeää sijata potilaiden vuoteet. Joissain työpaikoissani ne olivat suorastaan pakkomielteen omaisia tehtäviä. Aamulla yöhoitaja herätti potilaat pesuille ja aloitti vimmatun pesuoperaation. Sitä parempi yökkö, mitä enemmän hän oli pessyt potilaita ennen aamuvuorolaisten tuloa.”

Kirjoitusryhmän avulla syntynyt teos on miellyttävää luettavaa, ja loppusilauksena jo olemassa oleva arvostus hoitajien työtä kohtaan nousi entisestään. He ovat arkemme sankareita.

Kommunikointioppeja TED Talks-videoista

Olen hyvää vauhtia kasvamassa TED Talks-addiktiksi. Sivusto on täynnä toinen toistaan inspiroivimpia videoita, ja aiheita riittää laidasta laitaan. Omien katselumaratonieni lempiaiheita ovat olleet mm. oppiminen, lukeminen ja pelaaminen. Videoihin on saatavilla eri kielisiä tekstityksiä (osaan myös suomeksi), ja älylaitteille löytyy oma sovellus.

TED Talks-puheet ovat loistavia itseopiskelun välineitä. Niitä katsoessa ymmärtää myös helposti, miksi videot ovat tänä päivänä yksi suosituimmista informaation muodoista sosiaalisessa mediassa. Parhaimmillaan videot ovat kuin hyvän ystävän tai opettajan kuuntelemista, tarvitsee vain pitää silmät ja korvat auki.

Viime aikoina onnistunut ja epäonnistunut kommunikointi ovat olleet otsikoissa, joten kokosin pienen videopankin aiheesta:

How to speak so that people want to listen


Julian Treasure vitsailee valittamisen ihan kaikesta olevan brittien kansallisurheilua. Toisinaan ehkä myös meidän suomalaisten ;) Mies summaa kaikki "puhumisen seitsemän kuolemansyntiä", jotka eivät imartele keskustelijaa. Positiivisuuden säilyttääkseen hän kertoo heti perään neljä kulmakiveä, joiden varaan puhuminen kannattaa rakentaa.

Your body language shapes who you are


Kaksi minuuttia voima-asennossa seisominen saattaa muuttaa merkittävästi hormonitasoja ja näin ollen käyttäytymistä! Amy Cuddy kertoo laboratorio-oloissa tehdyistä kokeista, joiden mukaan "fake it til you make it" todella toimii, jos haluaa lisätä itsevarmuutta sosiaalisiin tilanteisiin.


10 ways to have a better conversation



Celeste Headlee toteaa, ettei meillä nykypäivänä ole aihetta, josta ei saisi väittelyä aikaiseksi. Totta! Kuinka puhua ja kuinka kuunnella, tällä videolla esitellään kymmenen erinomaista vinkkiä.

"A good conversation is like a miniskirt; short enough to retain interest, but long enough to cover the subject"

5 ways to listen better


Jopa lehtien otsikot kirkuvat ja huutavat, jotta saisivat ihmisten huomion. Olemmeko niin turtuneet kaikkialta pursuavaan informaatioon? Onko huutaminen ainoa keino erottua joukosta? Kuulostaa aika kamalalta. Herra Treasure opettaa, mikä on RASA. Receive, Appreciate, Summarise, Ask.


Before public speaking


Aloin jo itsekseni pähkäillä, mikä yhdistävä tekijä kaikilla katsomillani puheenpitäjillä on, ja miksi heidän asiansa jäsentely ja esiintyminen näyttää niin vaivattomalta? Sitten löytyi tämä. Mieleen tuli välittömästi, kumpa tällaisen olisi nähnyt 15 vuotta sitten, ennen jokaista lukiossa luokan edessä pidettävää esitelmää.Aloin jo itsekseni pähkäillä, mikä yhdistävä tekijä kaikilla katsomillani puheenpitäjillä on, ja miksi heidän asiansa jäsentely ja esiintyminen näyttää niin vaivattomalta? Sitten löytyi tämä. Mieleen tuli välittömästi, kumpa tällaisen olisi nähnyt 15 vuotta sitten, ennen jokaista lukiossa luokan edessä pidettävää esitelmää.

Aija Kuparinen & Olga Poppius - Vanhojen tie


KIRJA. Aija Kuparinen & Olga Poppius - Vanhojen tie. Like, 2017. Arvostelukappale

"Minä olen kokenut sen aika raskaasti, kun ei ole voinut olla samanarvoinen. Niin se on aina ollut, että mustalaista ei ole pidetty ihmisenä."

Vanhojen tie kokoaa yhteen neljäntoista Suomessa asuneen romanivanhuksen tarinan. He ovat kulkeneet vähemmistön edustajina läpi yhteiskunnan murroksen sotien jälkeisestä ajasta tähän päivään, eikä asunnon tai työn saaminen ole ollut itsestäänselvyys. Samoja aiheita käsiteltiin Arman Alizadin Täällä Pohjantähden alla-sarjan kakkoskauden avausjaksossa, ja yhdessä nämä, kirja sekä ohjelma, raottavat romanikulttuuria enemmän kuin ehkä mikään muu aikaisemmin.

Jokaisella kirjan kertojalla on muistoja irtolaislain vaikutuksesta tai hevosvankkureilla kuljetusta kiertolaiselämästä. Sotien jälkeen lapsilla ei ollut vielä koulupakkoa, ja moni vanhus kertoo myös lukutaidottomuudestaan ja sen vaikutuksesta elämäänsä. He muistelevat myös suurilukuisia perheitään. Moni joutui viemään lapsensa lastenkotiin tai sukulaisille huolehdittavaksi, sillä ilman työtä ja asuntoa jälkikasvusta huolehtiminen oli haastavaa. Osa naisista pystyi tienaamaan käsitöillä, miehet mm. hevoskaupoilla.
"Usein kun me lähestyimme taloa, sieltä huudettiin, että ovet äkkiä kiinni, mustalaiset tulevat. Miehet olivat erityisen ilkeitä ja monesti meitä lyötiin ja syljettiin päälle." - Ida Nyman, 83
Romanivanhukset toivovat helpompaa elämää tuleville sukupolville.  Alizadin ohjelmassa kerrotaan (siinä määrin missä kulttuurin säännöt sallivat) nykypäivän tilanteesta. Syrjimistä sekä työpaikan- ja asunnon saannin vaikeutta esiintyy edelleen pelkän kulttuuritaustan, sukunimen tai vaatetuksen perusteella.


"Tietoisuus on avain", totesi romaninainen ohjelman lopussa. Oppimista riittää vielä puolin ja toisin valtaväestön ja romanien kulttuurien kesken. Vanhojen tie-teoksen luettuaan ei voi kuin ihailla vanhusten elämänasennetta, kun kaikista haasteista ja koetusta vääryydestä huolimatta toivoa kyetään pitämään yllä. Materiasta on saattanut ja saattaa edelleen olla pulaa, mutta yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen korvaavat monia puutteita.

Vanhojen tie on osa Suomi100-hanketta. Elämäntarinoiden talteen kirjaamisesta ovat vastanneet toimittaja Aija Kuparinen sekä valokuvaaja Olga Poppius. Jokaisesta kirjan kertojasta otetun muotokuvan myötä Vanhojen tie on myös kuin galleria, joissa jokaisella taululla on oma historiansa. Tekijöiden kirjoittama saateteksti kirjan alussa avaa mielenkiintoisesti projektin eri vaiheita. Tämän kulttuurimatkan ei soisi jäävän keltään väliin.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kuninkaan puhe

ELOKUVA. The King's speech, Britannia/Australia 2010. O: Tom Hooper N: Colin Firth, Helena Bonham Carter, Geoffrey Rush. 118 min.

Yorkin herttua Albert joutui astumaan vastentahtoisesti kuninkaaksi isänsä menehtymisen ja vanhemman veljensä kruunusta luopumisen vuoksi. Mies kärsi pahasta änkytyksestä, ja joutui hakeutumaan puheterapeutin hoitoon. Koko nimeltään Albert Frederick Arthur George, kuninkaaksi astuttuaan Yrjö VI (George VI), oli nykyisen Ison-Britannian kuningattaren Elisabet II:n isä. Tositapahtumien pohjalta syntynyt elokuva Kuninkaan puhe avaa brittien kuningashuoneen kulisseja toisen maailmansodan kynnyksellä, ja Tom Hooperin ohjaamana avautuu tarina lannistumattomuudesta, rohkeudesta ja pelkojen kohtaamisesta.



Colin Firth esittää Yorkin herttuaa, joka kammoaa julkisia puheita pahan änkytyksensä tähden. Työ ja asema vaativat kuitenkin silloin tällöin kansan edessä esiintymistä, ja sanoissaan tahditon isä Yrjö V (Michael Gambon) sekä pilkkaava veli Edward (Guy Pearce) onnistuvat vain pahentamaan tilannetta. Vaimonsa Elisabethin (Helena Bonham Carter) hellästä painostuksesta herttua suostuu hiukan änkyröiden tapaamaan menestyksekkään puheterapeutti Lionel Loguen (Geoffrey Rush). Logue on uskalias, ja pitää periaatteidensa ja metodiensa puolta, vaikka ne ovat vastoin kuninkaallisia etikettisääntöjä. Herttua Albert on kärsinyt änkytyksestään lapsuudesta lähtien ja tavannut lukuisia puheterapeutteja apua saamatta, joten vastaanottavaisuus Loguen terapialle on nihkeä. Poliittisten paineiden kasvaessa mieltä kaihertavat aikaisemmat, enemmän tai vähemmän epäonnistuneet puheet.



Elokuvan ehdottomasti parasta antia ovat Albertin ja Loguen välillä käydyt dialogit. Kuninkaan itseironia ja sarkasmi ovat mielenkiintoisia piirteitä änkytyksen tuoman epätoivon rinnalla. Colin Firthin läsnäolo roolissa on upeaa seurattavaa, ja se saa katsojan antamaan kaiken sympatiansa kovia kokeneelle kuninkaalliselle.

Kontekstista ja todellisesta historiaan perustuvasta ajanjaksosta huolimatta Kuninkaan puhe on lämminhenkinen elokuva. Se on henkisen kasvun tarina, jossa omiin mahdollisuuksiinsa epäuskoisesti suhtautuva mies omaa kuitenkin tarpeeksi rohkeutta antautuakseen ongelmansa kanssa toisen ihmisen tarjoamalle avulle. Ärtymyksellä piilotettu häpeä kehittyy kasvavaksi itseluottamukseksi. Lopputulos tuo iloa ja tyytyväisyyden tunnetta paitsi hahmolle, myös katsojalle.

Stephen King - Tulisilmä

KIRJA. Stephen King - Tulisilmä. Tammi, 1982. Alkup. Firestarter, 1980. Oma ostos

Entä jos nuoruuden rahapulan johdattamana hankitut 200 dollaria johtaisivat aikuisena koko maailmaa uhkaavaan vaaraan?

Andy McGee on kuin kuka tahansa opiskelija. Niukkaa talouttaan murehtiessaan ystävä vinkkaa miehelle yliopistolla tehtävästä lääketieteellisestä kokeesta, jonka osallistujille maksetaan parisataa dollaria. "Kuin kuka tahansa" päättyy Andyn osalta kokeessa saatuun pistokseen, eikä miehen elämä palaa enää koskaan entiselleen. Lukija päätyy heti ensisivuilta mukaan piinaavaan takaa-ajoon. Andyn ainoana päämääränä on saada tyttärensä Charlie turvaan, sillä lapsi peri vanhemmiltaan jotain sangen epänormaalia. Kintereillä ovat kokeista vastuussa olevat Verstaan agentit, jotka haluavat sekä lisätutkimuksia että varmistaa projektinsa salassapysymisen hinnalla millä hyvänsä. Lapsi ja isä elävät kuin karanneet koe-eläimet.

Tulisilmä on ensimmäinen suomeksi käännetty Stephen King. Sen kansien väliin kätkeytyy tarina, jollaista toivoo aina uudet kannet aukaistessaan: mukaansa riuhtaisevaa ja loppuratkaisua kohti lukemaan pakottavaa. Kingin tapa laittaa aivan tavalliset ihmiset keskelle epätavallisia asioita on toimiva keino koukuttaa lukija.

Tulisilmä ei ole kauhukirja, joka saisi menettämään yöunet. Sen piinaavuus syntyy epätoivosta ja uhkakuvista, joihin Andyn mukana on helppo samaistua. Paniikissa on vaikea tehdä järkeviä päätöksiä. On myös tilanteita, jolloin huonoista vaihtoehdoista on vain valittava se vähiten huono.

"Ja ohut lokakuun aurinko lepäsi tämän pienen New Yorkin valtion pohjoisen pikkukaupungin metsäisten harjujen ja syksynruskeiden peltojen yllä. Pakoa oli kestänyt nyt vuoden ja Andy tunsi helpotustakin polttavan kauhunsa keskellä. Hän oli kuullut että näin pitkälle ajettuna kaniinikin kääntyi takaa-ajavia koiria vastasan ja palaa johonkin aikaisempaan, vähemmän kesyyn olomuotoonsa ennen kuin se revitään kappaleiksi. "


Tuija Lehtinen - Väärä vainaja

KIRJA. Tuija Lehtinen - Väärä vainaja. Crime Time, 2016. 218 s. Arvostelukappale

Mummoni tapasi vitsailla tynnyrissä kasvaneeks tytöksi, mikäli ei tiennyt jotain mitä yleisesti tiedettiin. Nyt koen olevani itse moinen, ensimmäistä Tuija Lehtisen kirjaa lukiessa. Viihdekirjallisuuden konkarin teoksista mm. Vanillasyndrooma ja Roskisprinssi ovat nimeltä tuttuja, muistan hämärästi jopa kansikuvia ysäriltä. Asian korjaaminen on onneksi helppoa. Kirjailija debytoi viime syksynä dekkaristina. ja voi johtolanka sentään kuinka viihdyinkään!

Väärä vainaja aloittaa Erja Revon tutkimukset. Nimihahmo on kerrassaan loistava persoona, varsinainen sisupussi. Varhaiseläkkeelle poliisin työstään jäänyt Repo haaveilee pitkästä matkasta harrikallaan, ja hänelle moottoritie on todellakin aina kuuma. Vanhat mieskollegat arvostavat hetkittäin änkyrästikin käyttäytyvää naista, mutta uskaltavat myös naljailla.
Kiitos Lehtisen taitavan kuvailun, dialogit olivat hykerryttävää mielikuvakarkkia. 

Dekkarina Väärä valinta on ennemminkin viihdyttävä kuin jännittävä. Erja Revon maantieseikkailu-haaveet keskeyttää lapsuudenkaverin tytär, joka epäilee kummitätinsä kuolemassa olevan jotain outoa. Hiukan vastentahtoisesti jutun selvittääkseen ottava Repo vainuaa yksityiskohtien selvitessä totuuden peittävät salaisuudet. Ennen loppuratkaisua on luvassa paljon salapoliisityötä, menneisyyden haamuja ja vaiettuja, rumia asioita. Näiden välissä eläkeläispoliisi putsaa ajatuksiaan iltaisin palapelien ja grappapullon voimin.

Omassa päässäni Erjasta kuvaantui nainen, jonka turhia kumartelematon asenne ja itsevarmuus saavat miehet sekä arvostamaan että hiukan kaihtamaankin häntä. En muista, koska viimeksi kirjan hahmo olisi ollut näin helposti ja vahvasti ajatuksiin piirtyvä. Tunnen läheisesti tosielämässä muutaman samankaltaisen naisen, joten liekö uskottavuus ja hymyilemään saava luonnekuvaus tuntuivat lukiessa niin tutuilta.

Jään malttamattomana odottamaan jatkoa!

"- Kamala se Outin kuolema, Siri puuskahti. - Kukaan ei ansaitse sellaista.
Millaisen sitten? Erjan teki mieli kysyä. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt, että kuoleman voisi ansaita jotenkin. Millä perusteella joku muka ansaitsi siistin ja kivuttoman ja toinen taas kivuliaan tai väkivaltaisen kuoleman? Kuolemassa ei ollut logiikkaa. Kuolema napsahti kohdalle, ja se elämästä. "

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Michael Palin & Alan Lee - Peilikivi

KIRJA. Michael Palin, Alan Lee & Richard Seymour - Peilikivi. WSOY, 1986. Alkup. The Mirrorstone. Oma ostos.

Lord of the Rings-elokuvista sekä kirjakuvituksistaan tuttu taidemaalari ja lavastaja Alan Lee saa joka kerta hämmästymään töidensä yksityiskohdilla. Peilikivi on 80-luvulla ilmestynyt lastenkirja, mutta teemojensa puolesta ajaton. Tarina opettaa, kuinka muiden kustannuksella silotettu oma ego ja liika itserakkaus kostautuvat. Sanoisimpa, että erittäin hyvin nykypäivään istuva satu.

Kirjallisen työn takana on Monty Pythonista tuttu näyttelijä-kirjailija Michael Palin, Richard Seymourin idean pohjalta. Päähahmo on Paul, nuori poika joka on taitava uimari, ja valitettavan kiireisen sekä välinpitämättömän äidin lapsi. Paul alkaa nähdä heijastavissa pinnoissa peilikuvansa sijasta pojan, joka muistuttaa häntä, mutta ei kuitenkaan täydellisesti. Mystinen toinen todellisuus peilin takaa nappaa Paulin syövereihinsä, keskelle pahaenteistä seikkailua, omahyväistä vanhaa miestä ja Peilikiveä.

"Paul syöksyi eteenpäin vilkuilematta vasemmalle tai oikealle. Hän pelkäsi, että jos hänen silmänsä osuisivat mihin tahansa ikkunaan tai lasiin tai peiliin, Salaman saattaisi ilmestyä hänen eteensä. Vanhan miehen ääni kuului yhä vaimeammin - - "

Erikoisinta kirjassa on tietenkin sen hohtavat hologrammikuvat, jotka ujutettuina Alan Leen kuvituksiin vievät yhä syvemmälle tarinan tunnelmaan. Sivun kokoiset piirrokset ovat yhtään liioittelematta omia taideteoksiaan, joita katselee mielellään pidempäänkin.



Olen ihmetellyt useaan kertaan, kuinka teos on mennyt itseltä 90-luvulla ohi, aikana jolloin ramppasin lähikirjastossa miltei viikottain. Epäilemättä kuvitus olisi saattanut hiukan jopa pelottaa silloisessa iässä, mutta kerronnallinen puoli olisi vienyt mukanaan kuin Noidan käsikirja ikään. Peilikivi saattaa olla hiukan liian jännittävä tarina juuri lukemaan oppineille ilman aikuisen läsnäoloa. Muutoin suosittelen kyllä etsimään tämän kasariaarteen kirjastosta tai divareista, olitpa minkä ikäinen tahansa.
"Oletko koskaan nähnyt itseäsi sellaisena kuin todella olet? Kaikkine salatuimpine ajatuksinesi ja tunteinesi? Jos olet, et enää koskaan pysty valehtelemaan itsellesi"


Juhani Sokka - Playmore

KIRJA. Juhani Sokka - Playmore. Arktinen Banaani, 2016. 95 s. Playmore pilailee pelaajien arkielämän kustannuksella hulvattomin kää...